Prologi
Kuten kaikki syvempää merkitystä omaavat suuret tarinat, niin tämäkin, juontavat juurensa päähenkilön lapsuuteen. Aikoinani juuri ns. housuunpaskomis vaiheesta päästyäni huomasin naapurin Mikan (nimi muutettu) hiekkalaatikossa kiehtovan punaisen muoviauton. Se oli semmoisen pienen röökiaskin kokoinen muovipirssi joita tuolloin 70-luvun alussa oli jokaisella pojalla. Niin minullakin (mm. MB SL, Chevrolet El Camino, Peugeot 403 cabriolet jne), mutta naapurin Mikallapa oli vaan semmoinen mitä minulla ei ollut. Se oli 58-60 Ford Thunderbird eli Squarebird avona. Olin aivan ällikällä lyöty tuon auton muodoista ja luulin ettei tuommoisia oikeasti ole olemassakaan. Virhe, eikä suinkaan viimeinen mitä autoista luulemiseen tulee. Oli lievästi sanottuna hurmioissani tuon Squarebirdin muodoista. Ja jatkoa seuraa. Voitte vain kuvitella millainen lähes orgasmiin verrattavissa oleva tunne lävähti läpi hennon pojan vartaloni, kun näin kuvan semmoisesta ihan oikeasta autosta. Wow, siis noita on ihan OIKEASTI olemassa. Tuon auton muotoilu ei jättänyt enää minua ikinä rauhaan.
1. luku
Sittemmin kun aloin ymmärtämään mopojen, oluen ja tyttöjen lisäksi myös kunnon musiikista, hiipi tajuntaani 50’s rock’n’roll, rockabilly yms juurihöttö ja ennen kaikkea Gene Vincent. Tuon hyvinkin kiihkeän ajan innoittamana 80-luvun alkupuolella, päädyin tekemään tuohon genreen liittyvää lehteä nimeltä ”Pink Thunderbird” joka oli napannut nimensä suoraan juurikin Gene Vincentin samannimisestä kappaleesta. Jossain vaiheessa aikamoinen keskioluen ja rock’n’rollin sävelen syövyttämänä yhdistyi päässäni ajatus: Haluan vaaleanpunaisen Squarebirdin! Unelma alkoi realisoitumaan 80-luvun puolenvälin ehtoopuolella kun törmäsin kaakonkulmalla vaikuttavan rock’n’roll persoonan omistamaan ’59 pinkkiin T-birdiin. Olin aivan taas fiiliksissä ja kaameissa kickseissä sumea ajatus päässä takoen: Niitä on ainakin jo yksi Suomessa…
2. luku
Samainen pinkki T-Bird putkahti esiin 90-luvun puolenvälin jälkeen erään helsinkiläisen teollisuusyrityksen takapihalla. Nyt jo hieman kulahtaneena ja aikamoisesti ruosteen raiskaamana. Samainen rokkipersoona omisti sen edelleen ja se oli jopa myytävänä. Kauppoja ei kuitenkaan tullut, kun käsissä oli omin voimin kulkevaa ruosteetonta fordiumia. Mutta, lievää suurempien mutkien ja parin vuoden jälkeen, juuri ennen milleniumia, huomasin omistavani tuon vaalenapunaisen unelman. Tarkalleen ottaen vaihdoin sen päittäin hyvinkin toimivaan ’83 Mercury Grand Marquis 4D sedaniin. T-bird, joka sai silloin lasteni suussa nimityksen ”Tipunen”, oli ajokunnossa mutta lievästi ilmaisten pientä laittoa vailla. Kunnostin pahimmat liikuntakyvyn esteet ja ajoin Tipusella kesän 2000 harrastekilvillä. Syksyn tullen koitti karu hetki. Tipusen hitsaamiseen varatut rahat olivat menneet naisten, lasteni ja omasta kurkustani alas. Olin perse auki ja pihalla kasa ruosteista Thunderbirdiä. Tässä vaiheessa olin tehnyt myös pari muutakin huonompaa autokauppaa ja silloinen elämäntilanne alkoi vaatia jotain kulkukelpoista katsatettua autoa pihaan.
3. luku
Kun hätä on suurin, toivoo vessan olevan lähellä, tai autoasioissa kaverin, joka kaipaa uusia haasteita. Tässä tapauksessa tuo kaveri oli eräs puolituttu Raimo (nimeä ei muutettu), jolle oli pari vuotta taaksepäin trokannut hyväkuntoisen ’69 Dodge Coronet 4D sedanin. Ei kauaa mennyt kun sain Raimon innostumaan T-Birdistä ja teimme vaihtokaupat Coronetin ja Tipusen välillä. Koska omasta mielestä tein huonon kaupan, ja kyse kun oli unelmieni autosta, vaadin kauppaan erikoisehdon. Tämä ehto oli, että jos Raimo kyllästyy Tipuseen, minä olen ostajaehdokas nr 1 ja jos olen yhä PA, niin Tipusen voi myydä muualle. Lyötiin kättä päälle ja kyynelsilmin hyvästelin Tipusen uuteen kotiin. Tipusen kannalta tuo kauppa ei ollut huono, vaan päinvastoin. Raimolla oli talli ja intoa (ja rahaakin) tehdä. Vuosien aikana Tipunen ensin hitsattiin ryhtiin ja tämän jälkeen maalattiin alkuperäisempään sävyyn. Sen jälkeen sitä vuosien kuluessa sitä vain kunnostettiin pala palalta paremmaksi. Vuosien varrella Raimo n kanssa soiteltiin toisinaan tai läheteltiin e-mailia. Vuonna 2005 iski Raimoon muskelikuume ja lupauksensa mukaisesti hän soitti minulle. Sillä kertaa ei tehty kauppoja ja sydän kylmänä odottelin miten Tipusen käy. Omalta kannaltani katsoen kävi hyvin. Raimon muskelikuume laski ja Tipunen jäi hänen huomaansa.
4.luku
Elämä siis heitteli ja muutoksia omaankin elämään tuli tuona aikana 2000-luvun alussa paljon, mm. avioero ja jokusen vuoden jälkeen uusi rakkaus ja avio-onni. Vuoden 2010 Classic Motor Showssa olikin passelisti Friikeillä esitteillä ’59 valkoinen T-Bird, jota kävin ihastelemassa silloin tulevan vaimoni kanssa. Vaimo ihasteli haltioissaan T-Birdin muodokkuutta ja mainitsin hänelle ohimennen hänelle, että onhan minullakin tämmöinen aikoinaan, vaaleanpunainen. Sain häneltä katseen jossa yhdellä silmäyksellä kerrottiin ”senkin imbesilli paviaani miksi olet moisen myynyt pois”. Sain kuitenkin kesällä olleiden häittemme jälkeen yllättäen uuden mahdollisuuden… Alkusyksystä soi puhelin ja Raimohan se sieltä soitteli, kuten aikoinaan oli luvannut. Vastatessani puheluun en voinut muuta toivoa kuin että asiana olisi ihan oikeasti Tipusen myynti, ja olihan se. Tuskin maltoin odottaa että vaimoni pääsi töistä kotiin ja kuin ohimennen kerroin hänelle, että muistatahan sen Lahden näyttelyn T-Birdin? Muistathan että kerroin myös että minulla on semmoinen ollut vaaleanpunaisena…? Nyt se olisi myynnissä. Reaktio oli aika epäuskoinen… siis ihan oikeastiko? Pienen neuvottelun jälkeen kävimme jokusen päivän päästyä koeajolla, jonka lopputuloksena alkoi hintaneuvottelut. Ne sujuivat kuitenkin molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä ja totesimme arvioivamme Tipusen hinnan aikalailla samalle tasolle. Syyskuussa sitten kauppasumman vaihdettua omistajaa, Tipunen lennähti ns. takaisin kotipesään.
Epilogi
Tipusella tuli jokunen kilometri viime syksynä vielä ajettua, ja ne kilometrit vain vahvistivat meidän molempien tunneta siitä, että päätös oli oikea. Nyt tänä vuonna on Tipunen lennähdellyt iloisesti vain hieman kiukutellen, mutta kotipesään ollaan aina päästy. En lupaa mitään, mutta saattaa olla niin, ettei tämä kuitenkaan jäänyt vielä viimeiseksi tarinaksi tämän linnun anatomiasta. Lopuksi vielä lyhyt file itse tarinan päähahmosta
merkki ja mallinimi: Ford Thunderbird
korimalli: 2DHT
vuosimalli: 1959
tekniikka: V8 352 + Cruise-o-matic automatti
Ja täällä Tipunen pesii nykyään:
Ja kyllähän tuommonen jenkkilaiva aina sulattaa sydämmmen 
On se vaan näemmä niin, että tätä unelmaa ei kai ole tarkoitettu mulle pidettäväksi kuin hetken. 
