Sonaatti Koreasta

Täällä voit keskustella ja esittää kysymyksiä muistakin merkeistä kuin Mercedes-Benzistä.
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Sonaatti Koreasta

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Tuo rouva Aaltojärven kaksataakakkonen kun on nyt suorittanu palveluksensa meillä loppuun, eikä auton tarve toki ole poistunut, oli aika kattella jotaki muuta. Koska ison rahamäärän käyttöautoon sijoittaminen ei kiinnosta, eikä autolle sinällään ole isoja vaatimuksia, katteltiin sitte tuotteita enempi sieltä marginaalista.

Varsin lyhyellä tarjonnan tutkiskelulla löytyi mielenkiintoinen vaihtoehto:

Kuva

Hyundai Sonata 2.0 GLS. Kolmatta korimallia, ja vieläpä facelift, eli vm. -97. Automaatilla, joka oli auton kokoluokan lisäksi tärkein kriteeri. Kilometrejä on 149tkm ja, yleiskunto ja ilmiasu sen mukaisesti tosi siisti. Perushuollon lisäksi teettää jakopään: kilometrejä vasta alle 30tkm, mutta ikää jo viitisen vuotta. Lisäksi kylmänä joku apulaite vähän ääntää.

Katellaan mitä elo tämän kanssa on, hankintahinta oli sitä luokkaa että ei korkeelta tipu vaikkei elo maistuisikaan. Alku fiilis on hyvä. Viikon tustumisen perusteella rouva listasi kokemuksia:

Plussia:
-ihan oikea virta-avain
-selkeät ja loogiset vivut/kytkimet/säätimet
-tehokas ja nopea lämmityslaite
-mukava penkki

Miinuksia:
-ei niin mukavat renkaat (reilusti pintaa, mutta on jokku ämpärimuoviset halpikset)
-vauhti kiipeää helposti laittomuuksiin (tottuu siihen...)
-etuveto (kyllä ne etuvedon jipot sieltä muistista löytyy)
-takaluussa ei oo avauskahvaa, aukeaa siis oven napista tai avaimella. Eikä myöskään vedintä sulkemiseen (ääh, ehkä tämän kanssa oppii olee)
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
Pappi
<b>Moderaattori</b>
Viestit: 10554
Liittynyt: 30.9.2005 17:14

Viesti Kirjoittaja Pappi »

Mukava lukea näistä korean letukoista juttua. Muistan lukeneeni uber kuskista, joka meinasi että sonata on järkiauto niihin hommiin. Sidottava pääoma pieni ja saa uudehkon auton, joka täyttää kriteerit.
Skodillac: Kuva Origami: Kuva
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Alkaapäälle haku kohdistui enempi mukulakivimaastureihin. Mutta automaatti kriteerinä toi lähes aina mukanaa nelivedon ja useimmiten ison bensakoneen tai dieselin. Kun vuosittainen ajosuorite on jotaki 12tkm luokkaa, ei kumpikaan sinällään kovin houkuttele. Lisäksi hinta karkasi aina kolminkertaseksi Sonataan verrattuna.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Näiden kestävyydestä ja toimintavarmuudesta en osaa sanoa mitään, Sonataa on varsin vähän ja meilläkin korjaamolla käy vain yksi jonka perusteella ei viitsi alkaa moittimaan tai kehumaan mallia.
Tuota mallin ilmeisesti tehty 1993-1998 ? ja jostain katselin että -97 olisi SUomeen rekisteröity 13 kpl ja -98 yksi auto.

Huono puoli on se että jos jokin paikka hajoaa osia ei saa mistään. Iskaria, pakoputkea, jarrusatulaa, ihan sellaista perusosaa mitä katsastukseen tai muuten vanhaan autoon saattaa joutua vaihtamaan.
Varaosaliikkeillä ei ole saatavana edes tilaamalla, jotain alkuperäisosaa saa mutta auton arvo huomioon ottaen tahtoo olla kallista. Purkuosiakaan ei ole, kun ei ole mallia juuri Suomeen tuotu.

Jotain jakopään osaa näkyy vielä Motonetissa olevan, kiireellä tilaamaan jos on tarkoitus jakopää laittaa uusiksi :D
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

-93-98, juu. Tekniikka on Mitsubishiä. Osien vähänlainen tarjonta oli jollain tasolla tutkiskeltuna jo ennen ostopäätöstä. Onneksi pyhä netti ja meillä asuvat osaajat netin osaajat auttaa varaosatarpeissa.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
XUX63
<b>Ylläpitäjä</b>
Viestit: 9732
Liittynyt: 30.9.2005 10:55
Paikkakunta: 90560

Viesti Kirjoittaja XUX63 »

Kaveri osti sonaattiinsa osat Rockautosta kun täältä ei meinannut löytyä. Auto oli tosin vinkkeli mutta näyttää tuolla olevan riviinkin:

https://www.rockauto.com/en/catalog/hyu ... l4,1315773
Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus :)
W126 300SD -84 talviunilla.
EQE Työautona.

Kuva
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Hyvä linkkivinkki, myös ainakin alvadin listalta löytyy kivasti osia. Lisäksi törkkään rekkarin huommenna kaverille, perusti varaosaliikkeen ja liittyi Mekonomenin varaosaketjuun. Katotaan onko koko pohjoismaissa paree tarjonta.

Miinuslistaan lisättiin tänään peilin lämmityksen puuttuminen.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Noniiiii, rokkiautosta näyttäisi löytyvän jopa pakoputkiston osaakin :shock: laitetaanpa linkki muistiin tulevaisuuden varalle, kun noita vielä työpaikalla joku käy....
oulaistenliikenne.fi
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Piänesti tunne itteni hölmöks, siis enämpi ko normaalisti. Täs o sisätila lämppäri muttei lohkolämppärii ollenkaa :shock: . Kattelin ostais että joo, Defan rasia puskuris ja lämppäri konsolis, nou hätä. Tänäpä ko piti kokeil, ja kokeilinki, ni menneeki panssarikaapeli suaraa puskurist rintapelli läpi, ilma haaroi :?

Jotaki toho sitte, en tair jaksaa könyt vastust imusatsi al, sin ilmastoinni kompura taa. Tillaa TT tai pistä Defa putke alavesiletkuu :twisted:
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
Mou
Viestit: 1632
Liittynyt: 31.1.2014 9:38

Viesti Kirjoittaja Mou »

Saisko tota V6:lla?
Nykyiset...
'14 E500 Coupe

Ollut joskus...
CL63 AMG, SLK55 AMG, CLK55 AMG, CLK55 AMG, BMW 850i V12, Audi A8 V8, Mustang SVT Cobra 32V V8, TownCar 4.6i V8, Capri 2.9i BOA Cosworth, Capri 2.8i
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Mou kirjoitti:Saisko tota V6:lla?
On sitä ollu, olikoha 3.3. Mitsun kone kumminki.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Osien puoleen tarttee mainita taas profiteile.de, näyttää ainakin jakopääsatsia olevan usiampaa sorttimenttia.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Kaveri hommaili osia. Jakopää, vesipumppu, kaikki suodattimet, öljyt moottoriin ja laatikkoon, kaikki jarrupalat, Defan letkulämppäri etc. Vähän kuulemma joutu haeskelemaan, eikä toki kaikkia yhdeltä toimittajalta, mutta kaikki kumminki löyty ilman omia ulkomaantilailuja. Hiukan päälle neljäsataa, joskin lämppäri ja haara panssarikaapelille oli jo toista sataa.

Vielä varata aika jakopäärempalle ja laatikkoöljyn vaihdolle.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Männä torstaina nastarenkaat alle. Liki uudenveroiset Nordman 4, 185/70-14". Vonkuu ja ulisee ninko vanha palosireeni :lol: . Ei kuulemma haittaa jos pitoa riittää. Ajoltaan kuulemma muuttu paljon paremmaksi, eli 205/60-15" kesä Marshallit lähtee vaihtoon, vaikka pintaa vielä hyvin kesäksi oliskin.

Tehtaan rengaskoothan tässä on melko selkeetä kasaria: 195/70-14" tai 205/60-15". Nooh, nykyisen koon talvirengasta saa niin kauan ku itäystävä ajaa Volgalla. Kesärenkaaksi katellaan 195/60 tai 185/65, kumpaa kaverilta sattuu keväällä hyvällä hinta-laatusuhteella löytymään. Kesärenkaan alkuperänen vannekin on aavistuksen kaponen 205 renkaalle.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
Fenton
Jyllisti
Viestit: 3023
Liittynyt: 23.3.2008 21:35
Paikkakunta: Nastola

Viesti Kirjoittaja Fenton »

Eikö tuo 195/60 jää vähän matalaksi? Hölmön näköinen, jos on mopoauton kumEt :?
Ville

Meillä ei ennään mennä jeepillä Vennään.
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

195/60-15" on sama halkaisia ku nyt alla oleva 185/70-14". Enempi tärkeetä että esim. mittarivirhe pysyy liki samana läpi vuoden. Ei se tolla talvirenkaalla vissii iha hirveeltä näytä, tai ainakaa niin paljoo että olis meillä huomattu :roll: .

Toisaalta:

-Nyt o talvirenkaat sun autos.
-Ok, kiva. Onksne mimmoset?
-Hyvät, vanteet o rumat.
-?
-Niiettä jos rupiset peltivanteet ahristaa ni haje Motonetist kapselit.
-Täh? Oliks kesärenkais sit jotku muut vanteet?
-Joo, niis ol....eiku ei mitää... :roll: :lol:
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Viikonloppuna kaikki jarrupalat, moottoriöljyt, suodattimet. Ja lohkolämppäri alavesiletkuun. Käsijarrun vivut takasatuloissa on nahkeet, asia joka ei tullu yllätyksenä. Herkistellään ensi katsastukseen. Tai ostetaan uudet satulat...

Jakopäällekki taisi löytyy tekijä. Ei, ei asu vieläkään meillä.

152500km, eli kolmisen tuhatta ajettu meillä.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Räntäsateen ja pakkasen vuorottelu kiusaa keskuslukkoa. Jospa jaksais ottaa kuskin ovesta verhoilun poies ja pestäputsatavoidella :roll: . Muutoin on niinko tommonen japsi yleensä: väritön, hajuton ja mauton, mutta toimiva ja täyttää tarpeen.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Avatar
Jari Nysten
Viestit: 384
Liittynyt: 27.10.2010 16:19
Paikkakunta: Valkeakoski

Viesti Kirjoittaja Jari Nysten »

aaltojarvi kirjoitti:Räntäsateen ja pakkasen vuorottelu kiusaa keskuslukkoa. Jospa jaksais ottaa kuskin ovesta verhoilun poies ja pestäputsatavoidella :roll: . Muutoin on niinko tommonen japsi yleensä: väritön, hajuton ja mauton, mutta toimiva ja täyttää tarpeen.
Mulla oli aikanaan sonata 2.0 -04 oli tosi hyvä, mutta ei japsi vaan korealainen.
E500 4Matic S211 -04 RE85 (eFlexFuel)
400SE W140 -93 RE85 (eFlexFuel)
® Mesen V8 Klubi
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Jari Nysten kirjoitti:
aaltojarvi kirjoitti:Räntäsateen ja pakkasen vuorottelu kiusaa keskuslukkoa. Jospa jaksais ottaa kuskin ovesta verhoilun poies ja pestäputsatavoidella :roll: . Muutoin on niinko tommonen japsi yleensä: väritön, hajuton ja mauton, mutta toimiva ja täyttää tarpeen.
Mulla oli aikanaan sonata 2.0 -04 oli tosi hyvä, mutta ei japsi vaan korealainen.
Koreasta joo... Joskin toi valmistusmaa sinällään ei vielä japsi statusta paljon muuksi muuta :D
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Mitsupitsin peruja oleva nappiohjattu puhalluksen suuntaus ei varsin miellytä minua. Näin "talvi"aikaan tärkeimpii suuntii on kolme vaihtoehtoa: ylös-alas-fiftisiksti molempia. Tykkäisin että sevvertta vaa jaloille ettei varpaat palele, pysys klasikki paremmi huurusta vapaana :roll: . Nyt siis joko palelee varpaat ja lasit o sulat, tai hikoo varpaat ja lasit o huurus :?

No eikä vaan, jaloille tosiaan tulee turhan paljo puhallusta ylös-alas napista. Mut ikkunat pysyy silti yllättävän hyvin huuruttomana, japsi sukulaisuudesta huolimatta.

Mutta mun mielipide on mitätön. Kun rouva on tyytyväinen, olen minäkin :lol:
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Pieni harmahtava pilvenhattara taivaanrannalla. Nyt punnitaan se osien saatavuus: Rouvan tämän päivän koulumatkalta tuli oikeen puoleisesta peilistä kotiin asti pelkkä säätömoottori johdon nokassa... :lol:

Sähkösäätö ja lämmitys ei varsin helpota metsästystä, mutta jos nyt löytyis ensin edes paikkaansa sopiva :idea:
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Löyty ja ei. Yksi ehkä on salossa, mutta purkaamo juur muuttanu ja tavarat riipinraapin pitkin Varsinaissuomea. Siis lista näyttää että on mutta totuus voi olla ei.

Suunnitelma B. Seuraavan korimallin peili paikallisesta hävittämöstä ja fiilistelemään :arrow: kohtuu pienen fiilailun ja sähkötöiden jälkeen on lähes tyköistuva peili toimivalla sähkösäädöllä ja lämmityksellä Sonaatin ovenkarmissa :!:

Äkkinäinen ei huomaa muutako sinapinkeltasen värin :D . Jospa se täysin oikea sieltä salosta löytyy, eikä sekää vaikkei löytys. Suvemmalla sitte suihkeella keltanen vihreeksi jossei muute.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Se keskuslukko. Eilettäin kuskin ovi ei avvennu mistään kahvasta. Lista pois klasin tyvestä ja...noh...ovi auki. Verhoilu pois ja koko lukkolaite hanskaan. Näyttäs että puuttuu semmone tuuman mittane jousi. Kumilenkki jousen korviin: joo, toimii. No ei tiätenkään ollu kotona yhtään jousta, miksi edes kysyitte :wink: :lol:

Lukko pöydälle ja keskuslukon musta muovipökäle irti. Solenoidi se ei ole, ehkä paremminki moottori :roll: . Pökäle taskuun, verstas kiinni ja pirttiin. Kirkkosanomat levveellee köökin pöydälle ja pökäleestä kansi auki. Kupari- ja messinkiliukupinnoille kuivaksi karstottunu vm -97 vaseliini ruuvarilla ja topspuikoilla veks, hetki fiilistelyä hammaspyörien ja teräslankasinkilöiden oikeista osoitteista ja asennoista. Löytyi paikat, luulisin.

Tänäpä vasta hankittu resori lukon väkästen väliin ja jostaki ökyrostoffipullosta voiteita. Toimii. Kädet täristen (kylmästä...) sähköletkuliitin pökäleen persiiseen. Höh, ei mitn. Väännä siitä pökäleen vivusta. Juuh :shock: , toimii :D . Vänkärin pualelta avaimella ovesta kääntämällä sähköletkun nokkassa killuvan pökäleen vipunen vaihtaa asentoa. Siis toimii.

Lukko oveen jne. jne. Olipa taas hyvä että laiskuus odotutti sen keskuslukon tonkimista, olis joutunu purkaa kohta kaks kertaa...

:evil:
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

-17 pakasella jäätyyhuurtuu vähästi sivulasit. Ei lämpimin auto kovemmilla pakkasilla mutta seviää siellä hengissä. Venttiilikopan tiiviste odottaa vaihtamista. Tihkuttelee pakosarjan lämpösuojan syvennykseen, siksi joskus kuumana tuoksahtaa lämmin moottoriöljy pirtissä.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

aaltojarvi kirjoitti:Viikonloppuna kaikki jarrupalat, moottoriöljyt, suodattimet. Ja lohkolämppäri alavesiletkuun. Käsijarrun vivut takasatuloissa on nahkeet, asia joka ei tullu yllätyksenä. Herkistellään ensi katsastukseen. Tai ostetaan uudet satulat...

Jakopäällekki taisi löytyy tekijä. Ei, ei asu vieläkään meillä.

152500km, eli kolmisen tuhatta ajettu meillä.
Tänään herkisteltiin. Ja tuliki hämmentävän hyvä :shock: . Toisesta satulasta otin männän pois, kokolailla virheetön. Samoin kuin esim. männän pölykumi ehjä ja notkea. Eli ostetaan satulat joskus myöhemmin.

Ensikuun alussa menee leima umpeen. TPS täytynee tilata saksasta. Vähästi joskus outoilee kaasu ja samalla laatikko.

158 tkm.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Toimiva ilmastointi on verrattain miellyttävä varuste. Varsinkin näin kun on meidän perheen ensimäinen auto missä se varusteena on.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Leimalla käyty. Pakoputki vuotaa, happea tyhjäkäynnillä 8.5. Äänikin sitä vähän enteili, mutta vuoto löyty vasta nosturilla. Väliosa kaverin varaosaliikkeen kautta ja takapönttö tilaten rokkiautosta. Muutoin ei mainittavaa.
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Korjaus edelliseen: väliosan sain kaverin varaosaliikkeestä, peräpöntön toimitti sähköpostikyselyn jälkeen Motonet :shock: . Täytyis aktivoituu asentelemaan :hang: :help: :escape: :lippu:
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
aaltojarvi
pingviinitrokari
Viestit: 2549
Liittynyt: 20.10.2010 19:12
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja aaltojarvi »

Pakoputki vaihdettu ja auto leimattu. Pakoputkestahan oli peräpönttö rikki. Mutta nyt auttakaa:

Aikaa taakseppäin miettiessä tuo kaasuläpän asentoanturin viaksi luulemani oire paheni samaan tahtiin ku pörinä peräpöntöstä suureni. Oire oli semmonen että ihan seitin ohuella pintakaasulla, siis jalka sätkäpaperin hennosti kaasulla, auto ei tiennyt painetaanko kaasua vai ei. Eli kengurubensaa, loikkii miten sattuu ja oire korostui toki kun jalka hyppii kaasulla. Jalka pois kaasulta tai polkasu syvemmälle lopetti loikkimisen. Nyt kun pakari on tiivis, ei moista kenguruoiretta saa esiin millään. Miksi muka rikkonainen peräpönttö vaikuttaa noin?
VW Touran 1.4 DSG -11
VW Golf 1.4 -98
Fordson Major Power -52
Zetor 3011 -65
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Keskustelua muista merkeistä”