Rosemary's Baby-Benz

Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Rosemary's Baby-Benz

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Nohniin, tämä uusin tulokas kun tuntuu kaikenkarvaisista vaivoista kärsivän, tuumasin foorumin hajatopikkileegiolla saastuttamisen sijasta avata pääasiallisesti potilaana aikaansa viettävälle bensakrematoriolleni aivan oman langan. Kyseessä on siis m103 koneinen W201 2.6 vuosikertaa 1989, väriltään 702 Rauchsilber.

Kuva

Ja mennäksemme suoraan asiaan; tässä kapineessa öljynjäähdyttimenä vaikuttava vesikiertoinen lämmönvaihdin näyttää kovasti samalta käikäleeltä, jota Volvoissakin käytetään. Tuolla ruotsinlaivaosastolla näitä on muistaakseni joskus levinnyt niin, että myllyöljy on päässyt eksymään vesitilaan. Yritän siis varovaisesti tiedustella mielipidettänne siitä, tointaako tuota lämmönvaihtajaa lähteä koeponnistelemaan, vai olisiko viisaampaa alistua kohtaloonsa ja alkaa suunnittelemaan neljättä hatun kiristelyä tälle vuodelle. Kyseessä on siis ns. majoneesijäähdytetty moottori, öljyä on jäähdytysnesteen seassa.

Jos pahvin vaihtoon liittyy jotain erityistä huomioitavaa, kuulisin näistä erittäin mieluusti. Kansia on kyllä käpistelty ennenkin, mutta ei koskaan OHC ketjukoneen sellaista.

Entäpä jäähyjärjestelmän pesu, olisiko vihjata toimivaa ainetta vai kaadanko surutta konetiskiainetta sekaan?
Viimeksi muokannut Teddy, 14.10.2022 16:48. Yhteensä muokattu 36 kertaa.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Ja niinpä näin. Kierrosluku- ja ulkolämpömittarin torkahtelu, joka näytti YJ-releen vaihdolla poistuneen päiväjärjestyksestä, päätti sitten palata kuvioihin. Mikähän siinä mättää...
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Teddy kirjoitti:Ja niinpä näin. Kierrosluku- ja ulkolämpömittarin torkahtelu, joka näytti YJ-releen vaihdolla poistuneen päiväjärjestyksestä, päätti sitten palata kuvioihin. Mikähän siinä mättää...
Voittaja on... (drum roll, please) sulake numero 10.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Olipa vaiherikas pitkä viikonloppu. Lauantai-iltana loppui Hämyisen linnan keskustassa lataussäätimestä toinen hiili, kuitenkin sopivasti Mutanetin aukioloaikojen puitteissa. Sunnuntaiaamuna mentiin jonkin matkaa ilman lämmitystä,; ilmeisesti vesiventtiili jäässä, majoneesi tekee tehtävänsä. Ja nopeusmittari pörisee taas kylmänä, ilmeisesti rasvattava vaijeria vähän lisää.

Kansihommista kelpaa ihan linkkivihjekin, en aiempaa keskustelua kuutosen pahvin vaihdosta löytänyt. Vai totteleeko samaa ohjetta, kuin m102?
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Katotaas kauanko tätä monologia saa jatkaa...

https://www.startekinfo.com/StarTek/out ... ocId=11832

Oliskohan tuo luotettava lähde?
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Terve,

Kappas. Amerikan Mersulla on nuo jaossa. Kyllä noiden pohjalta voi aika hyvin vetää remontit.

EDIT: Joissain polttoaine-, sytytys- ja saastelaitteissa voi olla eroa Euroopan malleihin. Perusmekaniikka on aikalailla sama.

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Nostamma hattua, tämä selvä. :halm:

Tarpeelliset palaset on haalittu kasaan, jos tuo vaikka tänään lähtisi purkautumaan ja oikaisun tarpeesta riippuen sitten jossain kohtaa kasaan päin. Ensi viikon nimissä joutaisi olla taas pelikunnossa.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

Samalla remontilla kannattaa tarkastaa ruiskun kumikaukalon kunto.
Jakoketjun kiristimen kasaus sitten osissa eikä kasattuna kun pääset kasausvaiheeseen.
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Voishan tuota kopeloittee, jahka saa hatun tieltä pois. Pari kolme tuntia tuossa askartelin ja jos vaan korsteenit irtoo pakosatseista suosiolla, sais huomenissa nostella kantta sivuun.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Tässä mennään taas parin tunteroisen puuhastelun jälkeen. Nihkeen puoleinenhan tuo on tuolta ottaa, kun on vesipumppu paikoillaan ja imusatsi jää pannuhuoneeseen.

Kuva

Ja oliskohan se asia nähtävä niin, että jakoketju on mahdollisesti laitettu uusiin. Meillä päin leima onnistuneen suorituksen merkiksi lyödään tavallisesti huoltokirjaan, mutta tapansa kullakin. :rollin:

Kuva
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

Hyvinhän homma etenee. Tiivistä on kutosen kanssa tuossa konetilassa.
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Ja tämän kun piti olla taas sellanen purkaa-kasaa -tyyppinen operaatio. Ei perkele olis pitännä venavarrenkumien vaihtoa ajatellakaan, mättää vaan kantta purkamatta takas läjään. Ei siinä muuta, mutta pakopuolen ohjurit täysin valmiit, ei sitä nyt perkele millään kehtais noilla niputtaa. Vai osaisko sitä olla niin härski. Jos imuset olis tiukat, niin sitten ehkä, ei sen pakopuolen kautta pitäis pahasti öljyä hukata. Tässä kun sitä oljaa menee tonnille sen pari litraa. Ja ehkä vähän päälle...
:kele:
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

Kerralla kunnolla. Vietä ensin Joulua..
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Se on tällä linttaosastolla vähän niin ja näin paljonko kannattaa panostaa. Kuus ohjuria ja vaihto, se on joku reilun satasen pieti. No katellaan mitä tehään, kunhan huomenissa purkaa tuon loppuun ja kattelee onko plaanauksen tarvetta.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Päivän kysymys: Mikä se on tämä? Asuu kannen päällä, enempi etupäässä imusarjan puolella.

Kuva

Tuosta lähtee kaksi alipaineletkua, toinen menee kaasuläppäkoteloon ja toinen tähän käikäleeseen:

Kuva


Tuosta ilmeisesti lämpötilan mukaan alipainetta katkovasta käkättimestä on siis toinen letkulähtö poikki, liekö kovinkin olennainen ja ehdottomasti uusittava, vai jätänkö vaan pois pelistä?
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

Evap-venttiilin lämpöohjattu pilottiventtiili. Eli vasta kun kone lämpenee, tuon läpi pääsee alipaine evapille (kuva 2), jonka kautta pääsee seistessä tankista aktiivihiilisäiliöön keräytyneet sysivedyt imusarjaan. :idea:

Kai se sais kunnossaan olla, vaikka "vain saastelaite". Tankin honotuksen sopis muutenkin pelata kuten suunniteltu... :roll:
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Jassoo, no uus palikka tuohon on tilattu. Immun kaukalo samaten, halkihan se oli, kuten odottaa sopii. Venttilinohjurien pitäis olla huomenissa käsissä ja kannen sitä myöten perjantaihin mennessä valmis asettumaan omaan lokeroonsa.

Virtalukon ja kuskin oven pesät kiikutin äskettäin lukkosepän hoiviin. Sormet ja varpaat ristissä, että niistä vielä soivat saataisiin.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Tuostahan tehdään ihan pitoautoa. :D Toisaalta itellä on yleensä ollu, että ku on viat korjattu ja auto mieleinen, niin sitten on ilitty myyä auto pois. :(

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Ihan kun rehellisesti ja suoraan sanotaan, niin kyllä tässä yritetään niin halvalla päästä, kuin suinkin vaan. Mutta kun ei tämä insinööriluonne anna myöten tehdä joka hommaa kieli poskessa. Myyntikään ei oikein luonnistu, kun ei ilkee olla luettelematta kaikkia vikoja ja sitten taas olis seuraava pommi otettava vaivoiksensa; alota koko rumba lähtöruudusta. Tämän kanssa kun alkaa vähän olemaan hajulla mitä on katiska syönyt.

Sitä paitsi ihan säilyttämisen kannaltakin tätä mielellään laittelee. Koppa on harvinaisen kovapeltinen eikä edes pahasti ajettu; kellossa on nyt 280 Mm ja rapiat päälle, sisustasta päätellen voi pitää jopa paikkansa. Uskokaa tai älkää, tummanruskea kyynärnojallinen saföörin jakkarakin on täysin ehjä. Jos tämän tonnin pommina moottoripolttoaine-urheilujalkineelle (suomeksi pensalenkkari) myy, se on sillon Meisselin menoa. Parin vuoden päästä sen löytää mattamustaksi turattuna, kyljet sisään potkittuna ja jouset katkottuna paalikuormasta. Vähän parempaan lyöntiin kun laittaa, tästä saattaa vaikka pitoauto jollekulle tullakin, jos tulee itse erehdyttyä johonkin tuoreempaan.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Ai niin, nyt muistaessani; lähteekö tuo viskoflekti miten suosiollisesti irti? Siitä keskiöstä se kuusiokolopultti irti ja tippuu käteen, vai kuinka? En aio sitä nyt vaihtaa, mutta kesällä nosteli valoissa seistessä lämpöjä, eli ilmeisestikään se ei toimi, mutta jos ajo rajoittuu talvisaikaan, niin en nyt vielä ainakaan sen tähden kukkaronnyörejä hellitä.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Periaatteessa joo. 8 mm:n kuusiokolokannalla on pultti. Voi olla jämäkästi kiinni. Ohjeet on tässä sivulla 18 (jostain syystä tuon Startek:in linkki oli väärin). Hihnapyörää voi pitää paikoillaan sen takapuolelta (kuva sivulla 21). Pienehköä kuusiokoloavainta voi tuohon käyttää. Ite tein tämmöisen työkalun.

Kuva

EDIT: Tässä viestissä käytetty irti M104:stä.

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Ach so, eiköhän näillä opeilla pärjätä. Tuolla manuaaleissa oli tosiaan tenavan cooling systeemin alla belt drive. Aika lähelle, mutta ei ihan. Satalankun puolelta silmäilin, mutta taisi into loppua kesken. Eniwei, tattista vaan taas.

Pieniä viivytyksiä kannen kanssa, mutta jos se nyt ens viikon aikana nippuun saataisiin.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Voi yhyren kerran, piti oikein topikin nimeä editoida; kyllä tätä jonnin sortin kirous vaivaa. No nyt on kuitenkin pahvi vaihdettu, kahteen kertaan, ja katiska rullattu pihamaan puolelle, tällä kertaa kaikilla kuudella pytyllä sysättynä. Josko vaikka pääsis hiljalleen oikeisiin asioihin käsiksi, kun on nyt tämän kanssa turattu muutama ylimääränenkin viikko.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
markoala
aktiivimeseläinen
Viestit: 1265
Liittynyt: 18.1.2007 20:29
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Viesti Kirjoittaja markoala »

Kerro toki lisää
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

No mitäpä siinä, ohjurin vaihtajalla hiukan nääs Mira villiinty seetiä leikatessa. Kakkosen imuventtiili meni niin syvälle, ettei riittäny hytikassa säätövara ja jäi rutistukset saamatta, tuloksena viismukinen m103. Seetirenkaan vaihdolla selvittiin, mutta teettihän se yhen ylimääräsen kannen aukasun.

Nyt sitten keksi alkaa tyhjäkäyntiä humppaamaan, ei mitenkään pahasti, mutta satakunta varvia eestaas lämpimänä. Lieneekö tullut esiin kun immun lautasen keskitin, aiemmin kahnasi koteloonsa.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Ja jälleen teitä lähestyn typerähkön kysymyksen kera. Lieneekö apulaitehihnan ohjainrullan (siinä laturin yllä) ja kiristimen rullan vaihto kuinka suoraviivainen toimenpide? Että pulttia auki ja tipahtaa kouraan? En muuten moista utelisi, mutta saatan viikonloppuna vaihtaa tähän laturia jokseenkin epäsuotuisissa olosuhteissa tiukalla aikataululla ja siinähän nuo vaihtelisi samalla remmin löysäyksellä, kuin myös kiristimen iskarin.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Ei pitäisi olla mitään ihmeempää. Kuusiokolopultti rullan keskellä. Suojana on tn. pölysuoja.

Oothan katsonut hihnan löysäysohjeet? Ennen kuin koskee siihen holkkimutteriin, pitää löysätä kiristimen läpi menevää lukituspulttia kierroksen verran. Samoin se viimeiseksi kireälle.

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

On sitä renattu eestaas ihan riittävästi tässä viime aikoina. Kiitti varmistuksesta taas.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Jahas, laturi vaihdettu, rullat jäi nyt seuraavaan kertaan. Joku uusi sivuääni ilmaantui pannuhuoneen puolelle, en saa selvää mistä tulee, ei ainakaan apulaitteista löytynyt stetarilla sohien; ajetaan vika esiin.

Omituista täristämistä ilmenee toisinaan päälle satasen vauhdeissa, koko paska vapisee ja rattiinkin tulee ihan mukavasti. Tänään ei aamupäivällä tuntunut mitään, mutta nyt ehtoopuolesta taas ravisutteli. Lunta ei oo missään vaiheessa ollu vanteissa, en ymmärrä mikä risoo. Niin ja tietysti se justiinsa laitettu kuskin oven lukko herkis toimimasta heti kättelyssä, taidanpa lainata tuosta vanhemmasta tuoreehkon Valeon tarvikelukon, olkoon perkele eri avaimella.

En tiiä jukoliste, alkaa huumorintaju olla aika vähissä tän kanssa. Oitis vaihtaisin 940 Classiciin, vaan kun ei pelimerkit hyvään yksilöön riitä ja täys pommi ei juur nyt ole toivelistan ylimmällä rivillä.
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Avatar
Teddy
Viestit: 721
Liittynyt: 23.6.2016 10:08
Paikkakunta: Kaakkoisen Suomen idioottireservaatti (Lemi)

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Voe tokkiinsa, kylläpähän päätti korsteeni heittääntyä vuotammaan oikein kreivin aikaan, kuun loppuun mennessä olis käytettävä leimasedän syynättävänä. :lol: Ja luonnollisesti katin kohalta, jostain yläsektorista tupruttaa, ettei varmasti saa koko perkeleen putkea tiputtamatta tikittyä...
W201 2.6 -89
W201 2.0 -83
S203 270CDI -03
Triumph Spitfire 1500 -79
BSA A65 Thunderbolt -71
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W201”