Wiken S 300 Turbodiesel

Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Wiken S 300 Turbodiesel

Viesti Kirjoittaja Wikke »

Noniin, kauan kaivattua juttua uudesta ässäläisestä tulee tässä. :)

Ässäkuume on vaivannut minua jo useamman vuoden ajan, ensin W126:n ja myöhemmin W140:n muodossa. Menneenä kesänä se pääsi jo niin pahaksi, että piti ihan tosissaan alkaa etsimään lääkettä vaivaan.

Alunperin oli tarkoituksena etsiä 1994 tai uudempi S 500 Lang. Dieseliä en harkinnut kovinkaan vakavissani minun vähäisien ajokilometrien takia, enkä myöskään sen vuoksi, että mallin tulisi olla ainoastaan 300-koneella varustettu. Kyseinen mallihan on kohtalaisen harvinainen, ja vähän ajetun hyväkuntoisen yksilön löytäminen voi olla hankalaa.

Kuitenkin tässä elokuun lopussa satuin näkemään netti-ilmoituksen tuossa rajan takana Ruotsissa myynnissä olevasta vuoden 1997 S300 Turbodieselistä. Autosta oli ilmoituksessa vain yksi kuva, eikä muuta tietoa kuin ajokilometrit ja sähköpostiosoite. Heti piti laittaa mailia autosta ja sopia koeajosta.

Myyjäksi osoittautui reilu kolmikymppinen mies, joka oli saanut 90-vuotiaalta isoisältään tehtäväksi myydä Ässä pois, kun vaari ei enää pysty ajamaan.

Auto osoittautui ihan perus käyttökunnossa olevaksi peliksi. Pientä kulumaa siellä täällä oli havaittavissa, ei pappa paljoa ollut autoa siivoillut tai muutenkaan hoitanut. Plussaa oli se, että huoltokirja oli tallessa, ja sitä vilkuillessani huomasin, että kaikki 185tkm on ihan oikeasti taulussa. Viimeisenä viitenä vuotena autolla ei ollut juuri ajettu, ihan pari-kolmekymmentä tuhatta.

Auto on alkuperäinen Ruotsi-auto, Norrbottenissa koko ikänsä viettänyt. Ei alustassa korroosio vaivaa, ja muutenkin maalipinta on kohtuu hyvässä kunnossa. Vaaleanharmaa nahkasisustus on vähän paskoittunut, koneyrittäjäperheessä kun auto on ollut. Nahkasisustuksen hoito onkin edessä ensi kesänä.

Autoon ei ole ladattu kaikkia lisävarusteita, vaan kaikki tarpeelliset löytyvät. Jo kattavien vakiovarusteiden lisäksi löytyy nahkasisustus, imuovet, sähköpenkit ja -ratti. Alkuperäiset työkalut ovat tallessa, sekä auton mukana tulleet kesä-aluvanteet ja talvirenkaissa peltivanteet ufo-kapselein.

Alustassa on jo hieman väljää havaittavissa, etupäästä kuuluu vähän kolinaa ja ajossa tuntuu, että nivelissäkin on vähän väljää. Alusta lienee vielä alkuperäisillä osilla. Täydellinen puslaremontti onkin edessä, kunhan kiireet helpoittavat.

Nyt kolmentuhannen kilometrin jälkeen olen ollut autoon todella tyytyväinen. Tekniikka pelaa ja muutenkin käy ja kukkuu hyvin. Matka-ajo on todella nautittavaa ja hiljaista. Auton alkuperäinen radio oli vaihdettu Luulajan mersuliikkeessä Clarionin soittimeen, itsehän tietysti vaihdoin sen wanhaan luotettavaan Becker Mexicoon joka on palvellut jo useassa aikaisemmassa autossa. Huomionarvoista on se, että ajonopeuden mukaan säätyvä äänenvoimakkuus piti kytkeä kokonaan pois käytöstä, kun tuntuu että radio menee alhaisimmallakin herkkyydellä liian isolle. 8)

Tässäpä on sitten muutamia kuvia autosta. Pahoittelen syvästi auton likaista ulkoasua, en ole ehtinyt tänä viikonloppuna pesemään. :(

EDIT: Uudet kuvat löytyvät tuolta edestäpäin. :P
Viimeksi muokannut Wikke, 25.4.2011 0:14. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

Niin ja vielä pitää lisätä, että auto tulee pysymään täysin alkuperäisessä kuosissaan, MITÄÄN tuningia ei autoon tule, korkeintaan hieman isommat vanteet, mutta sekin on vielä pitkän harkinnan alla. 8)
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Mika.T
Mersutohtori
Viestit: 7081
Liittynyt: 02.10.2005 0:39

Viesti Kirjoittaja Mika.T »

Nonih.

On tätä esittelyä vähän odoteltukkin :D

Mutta milläs varustekoodilla löytyy tuollaiset tummat "avantgarde puut" :shock:

En ole möhkössä tuollaisia tummia puita koskaan nähnyt...
Avatar
Eldorado
remprantti
Viestit: 9577
Liittynyt: 29.5.2006 19:11
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Eldorado »

732 Linnunsilmävaahtera (Vogelaugenahorn)
kulkupelit: Terässiipi vm.-89 "sininen salama" & jaaris vm.-02 "kikotin"
Avatar
LiQQe
Viestit: 1649
Liittynyt: 19.10.2010 18:15
Paikkakunta: Pitsikylä

Viesti Kirjoittaja LiQQe »

Tahtoo tollasen ASR OFF -napin!!!! Pystyyköhän tuollaisen kyhäämään ite? :asd:
Avatar
Pappi
<b>Moderaattori</b>
Viestit: 10554
Liittynyt: 30.9.2005 17:14

Viesti Kirjoittaja Pappi »

Joskus tekee "löytöjä" kun uskaltaa lähteä sen yhden kuvan vuoksi liikenteeseen. Omasta ex TDT,stä oli taannoin nettiautossa vain yksi pikkuinen kännykkä kuva. Lisäkuvatkin olivat pikselimössöä, mutta niin vain tuli lähettyä autoa kahtomaan.

No, olihan siinäkin fixiä mutta missäpä käytetyssä ei olisi.

Tämmönen w140 kääntää kyllä päät kun auto siistissä kunnossa. Wiken autojen kuvia nähneenä tämäkin jatkanee samalla linjalla muiden kanssa.

Lycka till. :)
Avatar
Ilpo L
Viestit: 866
Liittynyt: 30.9.2005 19:57
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Ilpo L »

8) No niin. Hieno pelihän sieltä viimeinkin paljastu. :lol:
Piti ensin ihmetellä miksi tuo keskiritilä sisällä on erimallinen ku mulla, mutta tossahan ei oo parkkitutkaa. Sillä se näytti oudolta. :idea:
V12
Sprinter 316 Cdi

PLAY LOUD
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

Nonniin, ilmat alkavat kylmenemään ja Mersun mittariin on kertynyt kohta 5000 kilometriä. Muutaman tankkauksen keskikulutus on ollut 8,5 l/100km. Pari viime tankkia on ollut suurimmaksi osaksi pitkää maantieajoa, silloin ollaan menty maltillisella 7,6 l/100km kulutuksella. Minusta ei ollenkaan paha tällaiselle laivalle. 8) Sellainen 1200km menee tankillisella ennen kuin opiskelijavalo syttyy.

Pikku remppaakin on tehty, raitisilmasuodatin piti vaihtaa kun pakkasella alkoi tuulilasi huurtua yläosastaan. No, olihan se vanha jo ihan musta, ja varustettu 10/1996 leimoilla. :D

Ulkolämpömittari on alkanut näyttämään sitä sun tätä, onkos tässä samanlainen liitin sulakeboksin alla kuin 124:ssä vai millainen homma se olisi vaihtaa?

Ai niin, edellisissä Mersuissa ollutta ASD:tä on ikävä, Möhkö jää kiinni jos parkkipaikka on jäässä ja 5cm lunta. :cry:
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Laatikkoprobleemaa?

Viesti Kirjoittaja Wikke »

Mikähän mahtaa Ässän laatikkoa vaivata, on nyt parina kylmänä pakkasaamuna tehnyt sellaista että ei kytke ekalla kerralla pakkia päälle. Vaihde on silmässä ja painaa kaasua, kierrokset nousee tahmeasti ja auto ei liiku mihinkään. Tänä aamuna auto kyllä lähti liikkeelle mutta ei kovin terävältä tuntunut, vaikka kaasu oli pohjassa niin juuri ja juuri liikuttiin. Kierrokset eivät silti nousseet.

Tänään sitten 20km ajon jälkeen kun auto oli jo lämmennyt, huomasin että laatikko ei vaihda pienempää pykälää silmään. Kiihdytys tapahtuu ilmeisesti suurimmalla vaihteella oli poljin vaikka kikkinapilla asti. Muutenkin paikaltaanlähtö on todella tahmean tuntuista. :roll:

Eikös näissä ensimmäisissä 722.6:ssa ole ollut jotain ropleemia, onkohan kallista remppaa tiedossa? Öljyt on kirjan mukaan vaihdettu 60tkm sitten.
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Noillahan ei koskaan pidä lähteä pakkasesta peruutusvaihteella liikkeelle, menee mäntä tai tiivisteet laatikosta.
Pitäisi ensin käytellä jonkin aikaa paikallaan.
Viimeksi muokannut dealer, 29.11.2010 6:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

dealer kirjoitti:Noillahan ei koskaan pidä lähteä pakkasesta käyttelemättä pakilla, menee mäntä tai tiivisteet laatikosta.
No voi räkä, jokohan tuo muutamasta kerrasta porsi. :? :x :(
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
jusamb
Väyrys-Fani
Viestit: 3861
Liittynyt: 30.9.2005 12:52
Paikkakunta: Näillä main

Viesti Kirjoittaja jusamb »

dealer kirjoitti:Noillahan ei koskaan pidä lähteä pakkasesta käyttelemättä pakilla, menee mäntä tai tiivisteet laatikosta.
Mitäs tämä tarkoittaa? Pitääkö pakkasessa antaa koneen pyöriä jonkin aikaa laatikko P:llä vai mitä meinaat?
Huoleton on Volvollinen mies ja aivan huoleton väykytön.
W210, "auto" jossa kromi on maalia ja vaihdelaatikko muovia.
Avatar
Ilpo L
Viestit: 866
Liittynyt: 30.9.2005 19:57
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Ilpo L »

pakkasesta käyttelemättä pakilla
Minunki piti tavata tuota, eikä sittenkään auennut.
Dealer: sama suomeksi :lol:
V12
Sprinter 316 Cdi

PLAY LOUD
Avatar
pp d
Dieselspesialisti
Viestit: 2340
Liittynyt: 25.11.2005 16:10
Paikkakunta: Ylivieska
Viesti:

Viesti Kirjoittaja pp d »

En ole Tiileri, en melkeinkhään yhtä suuri mutta mie ruukaan käytellä ännälä jonkuaikaa ennenko lähen ryttyythään.
No Merc at the moment
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Aina jos mahdollista kannattaa laittaa parkkiin niin että pääsee lähtemään eteenpäin pakittelematta, jos joutuu pakilla lähtemään niin pitäisi käytellä paikallaan ensin jonkin aikaa.
Laatikossa on heikko kohta, tiivisteet / mäntä, ja se joutuu kovimmalle juuri öljyjen ja paikkojen muutenkin ollessa kylmät - ja nimenomaan peruutusvaihteella.

Siekkisen Jarkko (automaattiguru) tätä on tähdentänyt, viimeksi kun oman auton tiimoilta soittelin vuosi pari sitten ja kyselin että miten -98 220cdi:n laatikko kestää lisättyä tehoa ja vääntöä niin Jarkko meinasi että siitä ei huolta mutta sama varominen pakkasilla kuin vanhempienkin mersun automaattien kanssa, ei pakilla kylmästä liikkeelle.
tapio89
ohjelmoija
Viestit: 1672
Liittynyt: 12.9.2006 22:35
Paikkakunta: Yyleäporg

Viesti Kirjoittaja tapio89 »

edit: myöhässä.. :D
Tähdellisen parantola
Avatar
Ilpo L
Viestit: 866
Liittynyt: 30.9.2005 19:57
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Ilpo L »

dealer kirjoitti: ei pakilla kylmästä liikkeelle.
No hö, mulla pittää joka aamu perruuttaa n. 10 m. pihalta tielle. Häätyy vissiin ruveta pittään autoa toisinpäin pihalla. :hurt:
V12
Sprinter 316 Cdi

PLAY LOUD
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

Nyt illalla lähdin taas liikenteeseen, käytin autoa vapaalla muutaman minuutin ennen kuin laitoin pakille. Laatikko pelasi nyt taas kuten ennenkin. Parkkeerasin sen nyt keula lähtösuuntaan ettei aamulla ole sama peli.

En tiedä kieliikö tuo aamuinen tulevasta remontista vai oliko vain kylmänjäykkyyttä... Ihmetyttää vain kun toiminta ei parantunut vaikka laatikko oli jo lämmennyt... Ei kai noissa mitään vikatiloja voi olla vai joko tuo on niin viisas loota?
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
Eldorado
remprantti
Viestit: 9577
Liittynyt: 29.5.2006 19:11
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Eldorado »

Täytyy kyllä sanoa että on aika surkeasti suunniteltu loota jos ei voi pakilla lähteä liikkeelle yhtälailla kuin eteenpäinkin. No, tämmöisethän ei ole MB:ltä mitään uutta, valitettavasti. :roll:
kulkupelit: Terässiipi vm.-89 "sininen salama" & jaaris vm.-02 "kikotin"
Avatar
Mika.T
Mersutohtori
Viestit: 7081
Liittynyt: 02.10.2005 0:39

Viesti Kirjoittaja Mika.T »

Sähkötoosassa on vikatilat... Testerissä näkis mikä siellä on vaivannut.
Avatar
InsaneMe
Tolokun mies
Viestit: 1674
Liittynyt: 22.9.2006 11:16
Paikkakunta: oulu

Viesti Kirjoittaja InsaneMe »

Wikke kirjoitti:Nyt illalla lähdin taas liikenteeseen, käytin autoa vapaalla muutaman minuutin ennen kuin laitoin pakille. Laatikko pelasi nyt taas kuten ennenkin. Parkkeerasin sen nyt keula lähtösuuntaan ettei aamulla ole sama peli.

En tiedä kieliikö tuo aamuinen tulevasta remontista vai oliko vain kylmänjäykkyyttä... Ihmetyttää vain kun toiminta ei parantunut vaikka laatikko oli jo lämmennyt... Ei kai noissa mitään vikatiloja voi olla vai joko tuo on niin viisas loota?
onkait se sähköohjattu laatikko ja vikatilatki löytyy jos on kerran 722.6nen..

komian näköne on kyllä, sun pittää tulla näyttään sitä miittiin 8)



T.Sankari
® Mesen linttaklubi
MB W210 290 TD
MB W123 300 TDT
MB W126 500 SEL
KTM LC4 400 military
VW golf MK3 2.9 VR6 Syncro
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

dealer kirjoitti:Noillahan ei koskaan pidä lähteä pakkasesta käyttelemättä pakilla, menee mäntä tai tiivisteet laatikosta.
Me ollaan aina tehty automaattiautoilla niin, että auto jätetään talvella yöksi siten, että pääsee lähtemään eteenpäin. Kyse on vähän samantyyppisestä asiasta, kun autoa käytetään motariajon jälkeen muutama minuutti ennen sammutusta. Tällaisia varmistushommeleita kyseessä.

Ymmärsin kyllä mitä dealer tarkoitti, mutta tuosta lauseesta mun mielestä voisi joku päätellä, että automaatilla ei kannata lähteä kylmiltään ennenkuin on käyttänyt vaihdekeppiä peruutusvaihteella.
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Aiheellinen huomatus kardaanilta, enpä (tälläkään kertaa) oikolukenut viestiäni ja väärän käsityksenhän tuosta saattaa saada eikä ihme ettei muille selvinnyt aiemmin mitä tarkoitin.
Korjaan alkuperäiseen tekstiin.
Avatar
jusamb
Väyrys-Fani
Viestit: 3861
Liittynyt: 30.9.2005 12:52
Paikkakunta: Näillä main

Viesti Kirjoittaja jusamb »

dealer kirjoitti:Aiheellinen huomatus kardaanilta, enpä (tälläkään kertaa) oikolukenut viestiäni ja väärän käsityksenhän tuosta saattaa saada eikä ihme ettei muille selvinnyt aiemmin mitä tarkoitin.
Korjaan alkuperäiseen tekstiin.
Vielä kun kerrot manuaalimiehelle pitääkö se keppi olla P:llä vai N:llä, kun paikkoja lämmitellään?
Huoleton on Volvollinen mies ja aivan huoleton väykytön.
W210, "auto" jossa kromi on maalia ja vaihdelaatikko muovia.
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Terve,

Itekin olen miettinyt moista mutta tähän mennessä lämppärin roikan pituus on sanellut auton keulan suunnan. :? Pitäisi hommata joku viisi-kuusimetrinen johto, että voisi pitää p*rs**n tolpan puolella.
jusamb kirjoitti:Vielä kun kerrot manuaalimiehelle pitääkö se keppi olla P:llä vai N:llä, kun paikkoja lämmitellään?
Mersussa ei pitäisi olla muuta eroa kuin, että parkkilukko on P:llä päällä. Eli vaikka sillä P:llä.

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
pp d
Dieselspesialisti
Viestit: 2340
Liittynyt: 25.11.2005 16:10
Paikkakunta: Ylivieska
Viesti:

Viesti Kirjoittaja pp d »

Roisto kirjoitti:Terve,

Itekin olen miettinyt moista mutta tähän mennessä lämppärin roikan pituus on sanellut auton keulan suunnan. :? Pitäisi hommata joku viisi-kuusimetrinen johto, että voisi pitää p*rs**n tolpan puolella.


Risto
Laita se roikan töpseli takapuskuhriin kiini.
Muuan heppu laitto takamoottori Ransporttehriin keuhlaan ja Passathiin perhään :roll:
No Merc at the moment
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

pp d kirjoitti:Laita se roikan töpseli takapuskuhriin kiini.
Muuan heppu laitto takamoottori Ransporttehriin keuhlaan ja Passathiin perhään :roll:
:lol:

Helepompaa lienee hommata pitempi pätkä ulukojohtoa, ku ujutella sitä panssarikaapelia etupäästä takapäähän. Kiitoksia kuitenkin osallistumisesta – otamme mielipiteenne huomioon. :D

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
Garcia
Viestit: 447
Liittynyt: 19.10.2010 21:53
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Garcia »

No jopas ny. Pitää sitten itekkin varmaan alkaa käyttään jonnin aikaa tyhmäkäynnillä ennen pakittelua. Lasien rappaushan ois sopivaa oheistoimintaa tuon pikku hetken ajaksi, vaan nykyään kun auto on kylmässä parkkihallissa niin sitäkään ei tarvi tehdä.
S204, AZT250
Avatar
Eldorado
remprantti
Viestit: 9577
Liittynyt: 29.5.2006 19:11
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Eldorado »

Ja tuo lämmittelyn tarve ennen pakittamistahan on tietystikin sitten hyvin kuljettajan ohjekirjassa sanottu ja isosti varoitettu rikkoontumisen riskistä. :roll: :lol:
kulkupelit: Terässiipi vm.-89 "sininen salama" & jaaris vm.-02 "kikotin"
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5197
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

Eldorado kirjoitti:Ja tuo lämmittelyn tarve ennen pakittamistahan on tietystikin sitten hyvin kuljettajan ohjekirjassa sanottu ja isosti varoitettu rikkoontumisen riskistä. :roll: :lol:
Eihän näistä tarvitse huolehtia normaaleilla keskieurooppalaisilla ajomäärillä, joten turha siihen on mustetta kuluttaa. :lol:

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W140 / R129, sedan, coupe, avo”