Morkain 500 SEC -projektithreadi

Vastaa Viestiin
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Morkain 500 SEC -projektithreadi

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Kuva

Olen enempi bemarimiehiä ja 80-90 lukujen seitensatasia tullut harrastettua vuosia. Vaihtelu kuitenkin tekee hyvää, niinpä viime kesänä katselin nettiautosta projektikuntoisia secci-mersuja sillä silmällä. Hinnathan näissä on yleensä aika kovia, tarjonta varsin vähäistä ja hyvät yksilöt kalliita.

Niinpä siinä kävi sitten niin, että kun suhteellisen halvalla sai aidon suomiauton ja vielä tekniikkaprojektina, niin kaupat syntyivät mielessäni jo ennen myyjälle soittamista. Soittelin kaverille samantien, että käy katsomassa autoa puolestani, kun en työkiireiltäni heti kerinnyt lähtemään ja kaupat sovittiin puhelimessa ja rahat siirrettiin tilille autoa näkemättä.

Viikon päästä pääsin sitten secciä hakemaan siirtokilvillä: leimaamatta jäänyt pääasiassa absivikojen ja päästöjen takia. Jotain muutakin pientä taisi lapussa olla, mutta niistä oli jo kaupantekohetkellä päästy eroon. Ulkoisesti varsin siisti, maalattu joitakin vuosia sitten. Kuskin puolen etulokarissa reunassa pari kuplaa ja konepellin etureunassa halkeama ilmeisesti huonojen pohjatöiden takia. Alumiinikonepeltihän on aika löysää sorttia ja kitin kanssakin pitää olla varovainen.

Kotimatkalla tuli havaittua, että laatikko vaihtaa huonosti, moottorissa ei mitään vetoja yli 3000 kierroksen, takajarrusatula jumittaa, juuri mikään sähkölaite ei toimi ja mittarissakin kilometrejä 415tkm. Kesäloma alkoi sopivasti, niinpä muutaman päivän rassauksen jälkeen sain auton siihen kuntoon, että uskalsi leimamiehelle näyttää ja leimahan sieltä tuli ilman huomautuksia. Tästä oli hyvä aloittaa projekti:

Autohan on tosiaan alunperin tummansininen ja harmaalla nahkasisustalla. Jossain vaiheessa maalattu mustaksi oviaukkoja ja sellaisia myöten, joten värinvaihto näkyy ainoastaan verhoilujen alta ja konehuoneesta. Väriero on kyllä niin pieni, että konehuoneen sinisävyisyys ei tunnu ottavan silmiin eikä häiritse. Vinillä löytyi seuraavat lisävarusteetkin:

256 REAR AXLE WITH LIMITED-SLIP DIFFERENTIAL
410 ELECTRIC SLIDING ROOF
430 HEADRESTS IN THE REAR
440 TEMPOMAT (CRUISE CONTROL)
470 ANTI-LOCK BRAKING SYSTEM (ABS)
504 OUTSIDE REAR VIEW MIRROR, RIGHT, ELECTRICALLY ADJUSTABLE
532 AUTOMATIC ANTENNA WITHOUT RADIO SET
543 SUN VISOR WITH VANITY MIRROR, ILLUMINATED, LEFT AND RIGHT
570 FOLDING ARMREST, FRONT
581 AUTOMATIC AIR CONDITIONER
592 ALL-ROUND WD-GREEN GLASS,HEATED REAR WINDOW-VSG
603 HEADLAMP WIPER UNIT AND OIL FOR REAR AXLE WITH LIMITED-SLIP DIFFERENTIAL, IN CANISTERS AND CONTAINERS
611 COURTESY LAMPS FOR FRONT AND REAR DOORS, WITH V124 ALSO FOR CENTRAL DOORS/W202 FRONT DOORS ONLY
630 ECE - WARNING TRIANGLE
665 10 LITERS OF FUEL AND MODE OF PACKING VE III
673 HIGH-CAPACITY BATTERY
812 REAR-MOUNTED LOUDSPEAKER
870 ELECTRIC SEAT HEATER FOR LEFT FRONT SEAT
904 EQUIPMENT PACKAGE BASIC
258 BECKER RADIO MEXICO CASSETTE, FULL STEREO, ELECTRONIC, AM/FM, FOR R.S.A. ONLY

Joista tietysti suurin osa ei toiminut alkuunsa, joten leiman saamisen jälkeen alkoi vikakohteiden tarkastelu:

- Kone ei vieläkään kiertänyt yli 3000rpm (korjattu, pakoputki tukossa)
- Keskuslukitus ei toimi (korjattu, hapettunut maajohto varapyöräkotelossa)
- Ilmastointi ei toimi
- Vakionopeudensäädin ei toimi
- Hätävilkut ei toimi (korjattu, sulakevika)
- Sisävalot ei toimi (korjattu, sulakevika, apukuskin ovi, ovikytkinvika)
- Kattoluukku ei toimi
- Turvavyön ojentimet ei toimi (korjattu, kuskin puoli: ovikytkinvika)
- Mittariston kello ei toimi
- Oikea etuvalo ei toimi, vaikka polttimo ehjä (korjattu, huono maa)
- Pakoputki roikkuu pahasti ja vuotaa (korjattu, uusi putki)
- Etupäässä erektiotangon takanivelessä kumi rikki ja alkavaa välystä (korjattu, vaihdettu nivel)
- Moottorin tukikumit rikki (korjattu, uudet kumit)
- Jakoketjun yksi laahainkin todettiin myöhemmin rikkonaiseksi (korjattu, uudet laahaimet yläpäähän 3kpl + nokan öljyputken muovit)
- Jakoketju venynyt, kiristin ihan kuollut (korjattu, uusi ketju ja kiristin)
- Sisustassa vääränlaisia puuosia kojelaudassa (korjattu, oikeanlaiset puut vaihdettu)
- Puuratti (korjattu, alkuperäinen nahkaratti vaihdettu)
- Kuskin ovilasi vetää vinoon kun nostinta käyttää. (korjattu, lasinnostin uusi)
- Sisätilan tuuletin ei halua aina toimia (korjattu, maavika)
- Hattuhylly verhoiltu tökerösti ja asennettu 6x9" (korjattu, uusi käytetty hattuhylly)
- Kontti vuotaa sadevettä
- Kirkkaat kristallivilkut ja valot ottavat pahasti silmään (korjattu, uudet tummat vilkut ja valot)
- O.Z Futuroiden lipit kaipaavat kunnostusta.
- Perä ääntää (öljyt vaihdettu, äänet hiljenivät paljon)
- Takajouset ihan lintassa, etupää ylikorkea (korjattu, takajousiin korokepalat, etujouset vaihdettu matalempiin)
- 100kmh:ssa joku täristää, kardaani ilmeisesti
- Rumat kilventaustat (korjattu)
- Lukuisia reikiä keskikonsolin sivussa (korjattu, vaihdettu keskikonsoli)
- Osa nahkasisustan saumoista ratkennut, nahat ihme kyllä ehjät muuten (korjattu, penkit purettu, saumat ommeltu)
- Vesiventtiili rikki, ei lämmintä sisälle (korjattu, bemarin vesiventtiili asennettu paikoilleen)
- Laturi ei lataa kunnolla, mittariston viisarit sekoilevat (korjattu, koneen maadoitus, uusi jännitteensäädin)
- Syyläri vuotaa
- Vaihdelaatikko vuotaa
- Moottori vuotaa

Edit: lisäsin korjauksia

Paljon muutakin pientä varmasti oli ja on, mutta tuossa mitä ensimmäisenä tuli mieleen kun autoa tutki. Nythän tilanne on jo aivan toisenlainen, josta pieni tarina seuraavaksi:

Kuva

Pakoputki-ongelmaan ei tahtonut löytyä millään ratkaisua, kun alkuperäisestä putkesta oli kaikki vialla aina pakosarjojen alastulokäyristä peräpöntölle asti, joka oli juuri uusittu. Saksasta olisi uudemman mallin putkia saanut helposti, mutta tälläiseen vanhaan katittomaan suomiautoon sopivaa putkea ei niin vain löytynytkään. Siispä vaihtoehdoksi jäi vain, että artisti tekee putken. Pientä mittailua auton alla Biltemaan ostoksille.. mutkapätkää, suoraa ja pari liitospalat. Vaimentimiahan tälläinen sivistynyt kone ei juuri tarvitse? Alkuperäisestä putkesta ei juuri alkuperäistä osaa tahtonut löytyä.. välivaimenninkin näytti ihan nissanin katalysaattorille.. joka se taisi ollakin.

Samalla selvisi miksi heti leiman saamisen jälkeen, osallistuttuani bemaristien ajomiittiin, alkoi mersu ottamaan kierroksia 200 kilometrin kovavauhtisen maaseutuajelun puolivälissä. Ilmeisesti päästöongelmia varten pakoputkeen kötöstelty katalysaattori oli lie aivan tukossa ja onnistuin vihdoin polttamaan siihen kunnon reiän pakokaasujen virtauksen varmistamiseksi.

Uuden putken maalasin silikoonipohjaisella takkamaalilla tumman ruskeaksi, samalla tuli vetäistyä myös uudenkarhea takapönttö samaan väriin. Putkesta tuli parempi kuin uskalsin odottaakaan, sopivuus paikoilleen 100% ja äänet oikein maltilliset pintakaasulla. Kasin lotkotuksen saa kuulumaan mukavasti reilummalla kaasulla.


Kuva

Hankintahetkellä autossa olleet kristallitakavalot ja kirkkaat vilkut saivat kyytiä seuraavaksi. Paikoilleen tiensä löysivät tummat takavalot ja etuvilkut. Etupäätä madalsin vahingossa liikaa ja autosta tuli epäkäytännöllisen matala kaupunkiolosuhteisiin. Hyväkuntoinen maalipinta sai myllytyksen loppukesän aikana osakseen ja kilventaustatkin lyhensin sopivan mittaiseksi. Tarkoitus on vielä tilata reiättömät uudet kilvet, jotta optiikasta saa mahdollisimman nätin ja symmetrisen, kuten olen edellisiinkin autoihini tehnyt. Vanteitakin vähän jo kiillotin, mutta varsinainen kiillotus täytyy suorittaa tässä kevään aikana kehäpultit irrallaan.

Kuva

Takaa poistin epäkurantit korotuspalat jousien välistä ja asensin paikoilleen jousen yläpäähän korkeimmat korotuskumit.. silti on perä maassa ja alla on uudenkarheat edellisten omistajien asentamat jouset. Lienevät vähän väärästä mallista.

Näkymättömiä remonttejakin tuli tehtyä, joista suurimpana ehkä jakoketju, kiristin ja laahaimet koneeseen. Helpohko homma, josta tuli lopulta aika pitkä prosessi, kun ketjun asennusta viimeistellessä tuli havaittua että ketjun yhdyslenkki oli väärää mallia ja uuden saamisessa kesti viikkoja. Koneeseen on muutenkin tehty jo kaikenlaista pikkuremonttia: uudet berun tulpanjohdot, jakajan kansi, tulpat, sytytysyksikkö. Öljypohjan käytin myös irti ja putsasin koneen sisukset dieselillä. Samalla hävisi myös suurin osa hydraulisten nostimien naputuksista, joskin välillä koneen lämmetessä muutama nostin saattaa pientä ääntä päästää. Nekin voisi jossain välissä vaihtaa. Nokat ovat onneksi säilyneet todella hyvinä ja eivät kaipaa vaihtoa.

Sähkövioista sain korjattua tärkeimmät esin, eli nyt pelittävät sisävalot, hätävilkut, tuuletin, keskuslukitus, valot ja kuskin turvavyön ojennin. Apukuskin puolen ovesta on molemmat oven tunnistimet edelleen rikki, mutta niin näyttää olevan myös ojennin, joten siihen en ole vielä perehtynyt.

Kuva

Kuva

Sisusta tuli pestyä, näissä kuvissa vielä alkuperäiskunnossa. Kuskin penkin istuimen rungosta oli jouset poikki, joten purin molemmat etupenkit palasiksi ja hitsasin jouset takaisin kasaan. Vaihdoin apukuskin ja kuskin penkin istuinosat päikseen, niin on taas seuraavat 20 vuotta varaa kuluttaa nahkaa. Kun nahat olivat irti, niin käytin tilanteen hyväkseni ja korjasin rikkonaiset saumat sekä maalasin penkit uudelleen alkuperäisvärillä. Sen verran kuluneet penkit jo olivat, että suora päällemaalaus ei mielestäni toimi ihan parhaalla mahdollisella tavalla, joten keväällä poistan nahoista kokonaan vanhan pintavärin ja vedän uuden pinnan ruiskulla päälle kuten tehtaalla aikoinaan. Sen verran paljon jo näitä nahkasisustoja kunnostanut, että ei tunnu enää pahalta liuottimilla vetää vanhaa maalipintaa pois nahan päältä.

Kuvissa näkyvän ratinkin vaihdoin nahkaiseen originaaliin, jonka löysin sopivasti englannin ebaystä, samalla löytyi myös takajarrusatulat vanhojen jumittavien tilalle.

Ruikulle kiitos suuresta osasta sisustan osia, joita olen viimeaikoina alkanut haalimaan kasaan. Valitettavasti näistä muutoksista ei ole kuvia, mutta keskikonsolin vaihdoin reiättömään, takahattuhylly on vaihtunut mustan verhoillun sijaan alkuperäishenkiseen harmaaseen, jossa erikoiset secci-henkeen sopivat jalopuiset luukkujen kannet.

Kuva

Talvivanteiksi ostin 18" Mae crownjewelit kolmeosaisena tottakai. Taakse 10,5" ja eteen 9". ET:t olivat 35 ja 30.. joten niinhän siinä kävi että ei mahdu ilman spaceria. Eli jos W140 tms. tarvitsee välikelin vanteita, niin myynnissä hyväkuntoiset, mutta ei virheettömät ja taatusti takuusuorat vanteet renkaineen tai ilman (255/35R18 ja 235/40R18 kitkoilla 6-7mm) Eivät halvat, mutta ei pakkomyynnissä. Myös 15mm spacerit löytyy taka-akselille, joilla sitten sopii vaikka W126.. mutta ei toki leimalailliset muutakuin saksassa ja muissa sivistyneissä maissa.

Kuva

Autohan oli aivan liian matala talviajoa ajatellen ja leimakin tässä juuri joulukuun loppuun vanheni. Joten ennen leimaa ja hyvän maun nimissä ostin ruikulta melko tuoreen näköiset jouset, joilla auto nousikin hyvän maun rajamaille ja ei tuota enää ongelmia hidastetöyssyissä tai sivuteillä.

Kuvia täytyy lisätä, kun saa auton taas puhtaaksi ja kuvailtua. Leimaa ei tullut, jarruvalot eivät toimi, takajarruletku vasemmalla murtunut, absit ei toimi. Ruostevaurio oikealla sisälokarissa edessä.

Edit: lisätään nyt vielä, että vaihdelaatikon oireilu korjaantui likimain täysin kun lisäsi öljyä. Vielä joskus satunnaisesti 2-3 vaihto osaa olla vähän hidas pienellä kaasulla, mutta muuten ongelmaton. Vesiventtiiliin huono toimivuus löytyi helposti kun purki osan ja totesi että tiiviste on mennyt rikki: jemmasta löytyi 87 vuosimallisen 735 bemarin vesiventtiili, jossa on samat sisäosat. Bemarin vesiventtiilistä oli toinen puoli ehjä ja toinen rikki, joten ehjän osan sai mukavasti mersuun kiinni. Eläköön saksalainen yhteistyö.
Viimeksi muokannut Morkai, 02.1.2012 22:04. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Eli tässä vaiheessa ollaan menossa ja paljon jäi varmasti kertomatta. Useasta projekthreadiin mielenkiintoisesta kohdasta ei tullut otettua kuvia, mutta toisaalta nytkun tämä on olemassa, niin täytyy pitää kuvat mielessä.

Tällä hetkellä suurimpana ongelmana on tuo abs. Valo toimii jollain tapaa.. syttyy ja sammuu kun virrat laittaa päälle, syttyy ajamaan lähtiessä uudestaan. Tämäkin vasta sen jälkeen, kun olin jo huonot juotokset tuolta boksista korjaillut. Toisella abs-boksilla valo syttyy kun virrat laittaa päälle ja sammuu vasta kun auto käynnissä, syttyy uudelleen kun lähtee ajamaan. Oletan että jälkimmäinen tapa on oikea tämän ikäluokan autolle -83.

Kaikki abs-anturit on luultavasti vaihdettu edellisen omistajan toimesta, itse vaihdoin vielä kuskin puolen etuanturin uudelleen, kun siitä oli pää lintassa. Myös pyöränlaakerin varuiksi jos on painunut liian syvälle. Maat ja virrat, kaikki releet ja abs-anturien vastukset on mitattu. Kaikki ok, valo vaan syttyy nyt. Tänään vielä purin apukuskin puolen abs-anturin ja siellähän oli se pää aivan hassussa kulmassa abs-kehään nähden. Pitänee vielä ottaa kaikki abs-anturit irti ja tutkia se abs-anturin pään asento kehään nähden.. näissä antureissa tuntuu toi pää pyörivän kiinnityspisteeseen nähden vähän matkaa, joka ei liene tarkoitus. Vinkkejä absin kunnostukseen voi laittaa.

Ja jotta projektithreadi saisi vähän innoitusta niin tässä vielä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä:

ABS-kuntoon
Takajarruletku, satula ja jarruputki vasemmalle
Sisälokarin ruostepaikkaus, akkukotelon pohjaan se reikä.
Perä vähän ääntää, sen voisi vaihtaa
Etulokarin ruostekorjaus: kuplat jo hiottu, vanhat ruosteet poistettu ja reikiin hitsattu paikat. Maalaus uupuu
Secci-helmat irti ja uudelleenkiinnitys, muutama kiinnike löysä, osaa korjattu sikaliimalla
Etupenkkien maalaus
Mittariston kunnostus: tässä autossahan ei ole alkuperäinen mittaristo enää paikoillaan, joten nykyinen 420tkm ei pidä paikkaansa.. mitä lienee oikeat kilometrit.. sitä ei ehkä helpolla selvitetä.
Sampo N.
Virallinen Oikolukija
Viestit: 6252
Liittynyt: 05.10.2005 8:35
Paikkakunta: Vantaa, melkein Kerava.

Viesti Kirjoittaja Sampo N. »

Huono akku on yksi absivian perinteinen syyllinen. Onko renkaat saman kokoisia?
Kein siknatuur
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Sampo N. kirjoitti:Huono akku on yksi absivian perinteinen syyllinen. Onko renkaat saman kokoisia?
Renkaat on samankokokoiset, kolmea eri akkua kokeiltu. Mitattu myös auto käynnissä että latausjännite on 14 V. Vaihdoin laturiin jännitteensäätimen, kun tyhjäkäynnillä oli hiukan huono jännite ja putsasin kaikki maapisteet konehuoneesta.
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

Nuosta sun talvivanteista sen verran että onko ne suunniteltu 12mm vai 14mm pulteille? :roll: W140 on 14mm pultit. :wink:
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

eseestie kirjoitti:Nuosta sun talvivanteista sen verran että onko ne suunniteltu 12mm vai 14mm pulteille? :roll: W140 on 14mm pultit. :wink:
14mm pulteille on käypäset ja semmoset saa myös mukaan, samoin kuin 8mm venttiilit ja uudet keskimerkit varalle. Valmistettu -99 ja cl mersusta alunperin. Tarkistettu ja oiottu l-weldillä viime vuonna kaikki pienikin epämääräisyys pois.
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Tänään menin sitten ja mittailin noita ABS-antureita ja niinhän siinä kävi, että sain oikean puolen abs-anturin rikki pyörittelyn seurauksena. Eli saa tarjota sopivaa abs-anturia oikealle puolelle eteen.
Avatar
Pappi
<b>Moderaattori</b>
Viestit: 10637
Liittynyt: 30.9.2005 17:14

Viesti Kirjoittaja Pappi »

Lueskelin ajatuksella tämän sinun projektin aloituksen. Katoppa tuonne http://www.mese.fi/etusivu/index.php?menu=1 "foorumilaisten autot" kaipaa täydennystä ja mielestäni tämä sinun Sec on sitä sarjaa, jotta tuonne voisit tehdä esittelyn.

:)
Skodillac: Kuva Origami: Kuva
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Pistetään nyt updatea, vaikka keli ei suosinutkaan kuvien ottamista. Vaihdoin taakse vielä katsastusmiehen kehotuksesta jarruletkun ja jarruputken palan. Vielä pitäs yksi jarruputki ja satula vaihtaa vasemmalle, niin olisi taakse vaihdettu kaikki jarruputket, letkut, palat, levyt ja satulat.

Edessä olisi vielä satuloiden kunnostus ja yhden jarruputken vaihto, niin olisi sielläkin tehty mukavasti kaikkien tiesuolalle ja korroosiolle altiiden jarruosien vaihto. Sinänsä tympeää, kun kesällä vaihdetut jarrukilvetkin näyttää jo ihan vuosikymmeniä vanhoilta likaisilta pellin paloilta. Mutta näinhän se menee, kun autolla ajetaan eikä säilytetä naftaliinissä.
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Paljon updatea päivän sisään, mutta ABS:t alkoivat toimimaan kiitos ruikun asennuspaikalle asti toimitetun ABS-anturin. Näin jälkikäteen on helppo spekuloida, että vika on ollut alunperin viallisessa ABS-boksissa, josta oli ruumiinavauksen perusteella ABS-solenoidien ohjaus ottanut itseensä ja ties mitä muuta.

Edellinen omistaja on korjannut vikaa asentamalla uudet käytetyt ABS-anturit paikoilleen väärin (niin että anturi on hakattu paikoilleen ja käännetty kanta väkisin väärään kulmaan, jotta ruuvin saa kiinni) ja hommannut sen jälkeen vielä uuden ABS-boksin. Alkuperäinen vika on korjaantunut uudella ABS-boksilla, mutta väärin asennetut anturit on tehneet uudet viat. Nyt ei siis lopulta tarvinnut tehdä muutakuin vaihtaa molemmat etuanturit uusiin käytettyihin.
tuoppiluo2
Viestit: 57
Liittynyt: 30.11.2011 16:11
Paikkakunta: Kokkola

Viesti Kirjoittaja tuoppiluo2 »

Nätti SEC! :D Mistä hommasit nuot takavalot? Onko nuo puna/tumma crystalit?
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

tuoppiluo2 kirjoitti:Nätti SEC! :D Mistä hommasit nuot takavalot? Onko nuo puna/tumma crystalit?
Ne on puna/tummat ilman sitä kristallia, eli on heijastimet ja kaikki umpioissa. Depon valmistamat, saksasta tilasin. Ilmotuksessa lukee tossakin kristalli.. mutta, mutta, eihän ne kyllä ole?
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1591
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

Hieno SEC! (Porkkanavilkut psst.. sori oli ihan pakko :oops: )
® Mesen Porkkana-klubi
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Wikke kirjoitti:Hieno SEC! (Porkkanavilkut psst.. sori oli ihan pakko :oops: )
Porkkana on niin muotia nykysin, että ei kykene millään semmosiin hömpötyksiin lähtemään mukaan. Pidetään tommonen oldschool-tuning omalla maulla ja ilman ylilyöntejä.. määhän joutusin laittamaan tuohon orkkisvanteetkin pian ja korottamaan autoa vielä ylemmäs. + mulla on tuo toinen parempikuntoinen harrastelaite, jossa on kaikki orkkista ja ei oikein mitään projektia, mutta siitä toisaalla.. kesemmällä, nää talviautot erikseen.
ruikku
Käyttöohjeuskovainen
Viestit: 380
Liittynyt: 19.10.2010 0:09

Viesti Kirjoittaja ruikku »

Morkai kirjoitti:
Wikke kirjoitti:Hieno SEC! (Porkkanavilkut psst.. sori oli ihan pakko :oops: )
Porkkana on niin muotia nykysin, että ei kykene millään semmosiin hömpötyksiin lähtemään mukaan. Pidetään tommonen oldschool-tuning omalla maulla ja ilman ylilyöntejä.. määhän joutusin laittamaan tuohon orkkisvanteetkin pian ja korottamaan autoa vielä ylemmäs. + mulla on tuo toinen parempikuntoinen harrastelaite, jossa on kaikki orkkista ja ei oikein mitään projektia, mutta siitä toisaalla.. kesemmällä, nää talviautot erikseen.
Oli kova kiusaus ottaa porkkanat mukaan ja tarjota niitä.. :wink:

Ja tuo Morkai:n toinenkin auto... :kuume: :kuume:
"Älykäs selviytyy tilanteista mihin viisas ei joudu"
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

MIKSI kaikissa autoissa tarvitsisi olla jotkut f*king porkkanat?! :ttu:
Mistä hommasit nuot takavalot? Onko nuo puna/tumma crystalit?
Mulla olis tuollaiset mutta ei tummat, voisin niistä sopivaan rahaa luopua tai vaihtaa tummiin... Kristalli etuvilkutkin löytyy... :roll:

YV:tä kehiin jos kiinnostaa. :wink:
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
touhottaja
Reikäklubin presidentti<br>MersupeRkaaja
Viestit: 6067
Liittynyt: 07.3.2007 17:55

Viesti Kirjoittaja touhottaja »

eseestie kirjoitti:MIKSI kaikissa autoissa tarvitsisi olla jotkut f*king porkkanat?! :ttu:
Mistä hommasit nuot takavalot? Onko nuo puna/tumma crystalit?
Mulla olis tuollaiset mutta ei tummat, voisin niistä sopivaan rahaa luopua tai vaihtaa tummiin... Kristalli etuvilkutkin löytyy... :roll:

YV:tä kehiin jos kiinnostaa. :wink:
jaa porkkanatko, no siksi kun ne vaan yksinkertasesti kuuluu siihen ja auton väri ja porkkana sopivat vaan täydellisesti yhteen :wink:
vähän sama kun kaivonkannet sopii mun ässään, ne on vaan yksinkertasesti kauniit mun ässään alla :liebe: olisin erittäin surullinen jos joutusin ässän alle vääntämään jokkut pentat, olis se kamalaa ja auton kauneus kärsis vallan mahottomasti huonontavaan suuntaan :banni:
tässä Eki sulle silikkaa faktaa porkkana vilikkujen sopivuuvesta, että ruuvaa vaan ittelleski ne ässääs :wink:
laittasin ittellekki jos vaan olis sellaset missä olis parkkipolttimon paikka samassa paketissa :ää:
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

touhottaja kirjoitti:että ruuvaa vaan ittelleski ne ässääs :wink:
EN IKINÄ! :naughty: :banni:
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Kuva

Nyt tulin sitten viimein ottaneeksi uuden sisustakuvankin, kun on noita hiluja laitettu paikoilleen. Uudet kojelaudan puut, ratti ja keskikonsoli. Uusi keskikonsoli työntyy tullai reilusti enemmän kojelaudan sisään kuin vanha, liekkö tuota saisi vähän taivutettua kuumailmapistoolin kanssa.

Kuva

Talviluukki on vähän masentava, alla jotkin väärän kopan 16" vanteet. Maeja ei ole vielä tullut alle sovitettua. Pitäisi varmaan vähän korjata noiden puskurien asentoja ja käyttää secci-levikkeet irti ja uusia muutamia kiinnikkeitä.
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1591
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

En mie huomaa tuossa keskikonsolissa mitään vikaa... :shock: Siisti sisusta! Ja alkuperäisestä ratista boonukset! 8)
® Mesen Porkkana-klubi
Avatar
arska007
Viestit: 22
Liittynyt: 29.8.2011 18:53

Viesti Kirjoittaja arska007 »

Näin pakoputkivirittäjää kiinnostaa minkälaista ääntä tollasesta "suorasta" putkesta lähtee? putkiston teko itselläkin edessä niin tietäs suuntia tarviiko sinne muuta ko päätevaimennin. Joku video klibbi vois selventää asiaa.
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

Kuulostaisiko se jotakuinkin tämmöiseltä:
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=7OuEpmQyY1E[/youtube]

Tosin tuolle koneelle on tehty käsittääkseni aika isokin remontti, lisää tuolta :arrow: http://mersuforum.net/forum/viewtopic.php?f=27&t=91291

Omasta 500SE:stä on joku raksinut viimeisen vaimentajan pois ja kyllä äänet on ainakin paremmat kun täysin vaimennetussa, toki paremmatkin voisi olla. :roll:
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
touhottaja
Reikäklubin presidentti<br>MersupeRkaaja
Viestit: 6067
Liittynyt: 07.3.2007 17:55

Viesti Kirjoittaja touhottaja »

eseestie kirjoitti:Kuulostaisiko se jotakuinkin tämmöiseltä:


Omasta 500SE:stä on joku raksinut viimeisen vaimentajan pois ja kyllä äänet on ainakin paremmat kun täysin vaimennetussa, toki paremmatkin voisi olla. :roll:
eihän ässän saa pittää kun sellanen matalan murinan kun polokasee kaasua :wink:
jos se sullakin noin rumasti käy niin suosittelen lämpimästi siihen uutta taka pönttöö :shock:
Avatar
eseestie
Viestit: 7288
Liittynyt: 27.6.2007 19:14
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja eseestie »

touhottaja kirjoitti:eihän ässän saa pittää kun sellanen matalan murinan kun polokasee kaasua :wink:
jos se sullakin noin rumasti käy niin suosittelen lämpimästi siihen uutta taka pönttöö :shock:
Jos ja kun ässä jää taloon korjauksen jälkeen, niin putkisto muuttuu vapaammin virtaavaksi. Eli vakiohilut lentää roskiin. :twisted:

Ei sotketa enempää tätä topiksia meikäläisen autosta puhumalla. :wink:
EX W115 280E TC -75 (Avatar)
S123 300TD -84 Antiikkiromu
W126 500SE -83 Antiikkiromu
® Mesen linttaklubi
® Mesen V8 Klubi

No fiberglass shit, just rusty steel!
Avatar
Runtula
Seppä Ilmarinen
Viestit: 1320
Liittynyt: 18.12.2005 15:59
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Runtula »

Suora putki on välttämätön noiden M117 koneiden kanssa että pakoäänet peittää venttiilikoneiston aiheuttaman metelin edes jotenkin :)
AMG special group supervisor & toolmaker.

Pakana papitta ellää vuan ei sepättä.
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

arska007 kirjoitti:Näin pakoputkivirittäjää kiinnostaa minkälaista ääntä tollasesta "suorasta" putkesta lähtee? putkiston teko itselläkin edessä niin tietäs suuntia tarviiko sinne muuta ko päätevaimennin. Joku video klibbi vois selventää asiaa.
Pitääpä kokeilla ottaa videota, mutta tosiaan viimenen vaimentajahan on paikoillaan. Äänet on tyhjäkäynnillä käytännössä yhtä hiljaiset kuin vakiona, pienellä kaasulla murisee pehmeästi ja täyskaasulla sitten.. no ei kovin pehmeästi. Maantiellä normaalisti ajaessa ei osaa sanoa onko paikoillaan vakioputki vai ei, toisaalta reippaalla kaasunkäytöllä kyllä huomaa. Mielestäni äänistä tuli muuten todella hyvät, mutta pieni läpivirtaava keskivaimennin voisi olla paikoillaan että saisi kaasua läysätessä ja täyskaasulla tulevan metallisen räkätyksen pois.
Morkai
Viestit: 24
Liittynyt: 20.9.2011 6:39
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Morkai »

Kävin sitten ottamassa videota, mutta syntisen huono äänenlaatu tulee tolla kännykällä. Ei mahda mitään.. ei tosta oikein pahasti irti saa.. hiljasessa kohassa tulee häiriötä ja kovat äänet leikkaantuu. Mutta kait siitä jotain irtoais.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=dSTXnMQJ ... e=youtu.be[/youtube]
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W126 sedan, coupe / R & C 107”