Cossua ja kysymyksiä.( öljynpaineista)

Vastaa Viestiin
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Cossua ja kysymyksiä.( öljynpaineista)

Viesti Kirjoittaja _Niko »

Alkuviikosta sain vihdoin hankittua kauan unelmoimani pirssin, tenavatähden ja vieläpä cossuna. Päältäpäin suhteellisen siisti vuoden 85 2.3 litrainen 16 tappinen vekotin.

Kuva

Kuva

Lisää kuvia ja tarinaa autosta kunhan saan siistittyä autoa edes hieman edustavampaan kuntoon.

Ongelmia ja korjaamista kaipaavia kohtia autossa on varmasti tarpeeksi yhden miehen tarpeita ajatellen. Ajatuksena olisi hoitaa mahdollisimman paljon itse, opettelemista ja tekemistä varmasti riittää. Yritän kuvata ja selostaa tekemäni korjaukset ja ehostukset, jotta tulevatkin voisivat niistä jotakin hyötyä.

Ensimmäinen ja vakavin ongelma on pakoputki. Edellinen omistaja on tehnyt todellisia budjetti ratkaisuja putken kanssa. Ennen ensimmäistä vaimenninta luultavasti kuuluisi olla jousto putki, ei ole ja tärinä sen mukaista.
Pahempi ongelma on kuitenkin katkennut putken keskikannatin. Se oli korvattu väliaikaisesti narulla ja hakkasi pohjaan. Korjausta oli selvästikkin yritettu, koska kumin kannattimen pultit olivat pyöristetty, joten avaaminen sitä kautta mahdotonta. Joten kiinnikettä purkamaan toiselta puolelta.
Tässä tilanteessa nytten:

Kuva

Mitäs sitten, saako nuo tapit hakattua pois sinne pulttien suuntaan? Ajelenko tapit kokonaan pois ja hitsaan uudet tilalle? Mitähä? Urpo paikka tehä, kun tason säätökin niin vieressä.
Viimeksi muokannut _Niko, 18.6.2008 19:52. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja _Niko »

Vin kooderi kertoo seuraavaa:

Model 190 E 2.3-16
Chassis 2010341F119088
Engine 102983 10 006527
Transmission 717404 00 006687
Order 0 4 230 02321
Approx. year 1984
Dealer Schwaebisch-gmuend branch (230)
Interior fabric black+anthracite (071)
Paint
702 smoke silver metallic (с 01.01.1983)
Options
410 electric sliding roof (с 01.03.1965 по 29.02.1988)
466 central locking system (с 01.04.1970 по 31.10.1993)
504 outside rear view mirror, right, electrically adjustable (с 01.11.1978 по 29.02.1986)
outside rear view mirror, right, electrically adjustable (l.h.d.)
taxi version, f.r.g, and outside rear view mirror on the right
532 automatic antenna without radio set (с 01.01.1963)
584 electric window lifters (front and rear doors) (с 01.04.1970)
electric window lifters, fourfold or sixfold
591 heat-insulating glass, all-around, heated rear window pane, (single-sheet safety glass), Germany
green heat-insulating glass all round, heated rear window, single pane safety glass - Germany (с 01.01.1972)
873 Unknown code

Kukas kertoo mikä johto kuvassa ympyröidyssä kohdassa pitäisi olla?

Kuva

Entäs flekti, kuuluuko se olla sellainen, että pyörii ihan valtoimenaan? Eikös silloin ole visko ole tullut elämänsä päähän?

Ilmansuodatin olisi vaihto kunnossa, jonkun näköistä vapari suodatinta ajattelin, lähinnä pestävyyden takia. kooklettanut olen, mutta mistään ei tunnu löytyvän, mutta tiedän niitä olevan. Eli mistä?
Avatar
tpk_83
Viestit: 63
Liittynyt: 06.11.2006 21:49
Paikkakunta: kajjjaani

Viesti Kirjoittaja tpk_83 »

http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... highlight=

tuo ilmeisesti sitten ohjais just tuota flektiä... vaikkaki mulla taitaa olla hiukka erinlainen tuo päätyosa...

Pitäs käyä autosta kattomassa vanhasta kuitista mistä hommattu tuohon mun cossuun vapaavirtaus suodatin joka on pestävä malli ja sopii orkkis koteloon.
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja _Niko »

Lisää kysymyksiä vaan pukkaa...

Öljynlauhduttimen asennus ei tunnu kovin alkuperäiseltä, liekö näissä ollut edes sellaista vakiona?

Kuva

Kuva


Jarru jakaja_mikälie nimeltään on onnistunut saamaan korroosiota kylkeensä melkoisesti, liekö tuo vaarallista? Hapertunutta ainesta on melko syvästi tuossa, paljonko tavaraa on alla?

Kuva

Ilma vuodonkin bongasin imusarjasta, mikähän lienee tuon letkun oikia nimitys?

Kuva
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

Kukas kertoo mikä johto kuvassa ympyröidyssä kohdassa pitäisi olla?
Vaikuttas ilmastoinnin stöpseleiltä. Oliskohan tuossa joskus sellanen ollut, tai kone otettu toisesta autosta jossa ilmastointi.
Entäs flekti, kuuluuko se olla sellainen, että pyörii ihan valtoimenaan? Eikös silloin ole visko ole tullut elämänsä päähän?
Ei ole viskoa noissa nelosissa. Siinon makneettikytkin joka nappaa kun motti aikoo keittää. Sen kytkimen kytkin eli anturi sijainnee sen sun ympyröimän tökkelin liepeillä.
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
Avatar
tpk_83
Viestit: 63
Liittynyt: 06.11.2006 21:49
Paikkakunta: kajjjaani

Viesti Kirjoittaja tpk_83 »

http://www.surffi.net/~tamaut/ Tuolta saanut ainaski pari vuotta sitte ITG:n vapaavirtaus suodatinta:
ITG VAPAAVIRTAUSILMANSUODATIN MB 288X171X50 73.0euroa.
Avatar
tpk_83
Viestit: 63
Liittynyt: 06.11.2006 21:49
Paikkakunta: kajjjaani

Viesti Kirjoittaja tpk_83 »

_Niko kirjoitti:Lisää kysymyksiä vaan pukkaa...

Öljynlauhduttimen asennus ei tunnu kovin alkuperäiseltä, liekö näissä ollut edes sellaista vakiona?

Kyllä on alkuperäisesti ollut. Oikeella paikalla jokseenki vaan viritelty nippareilla kuvista päätellen.

En tiedä oletko ottanut pois? ilmanputsarin putki näyttää puuttuvan...

Kuva

Kuva




Ilma vuodonkin bongasin imusarjasta, mikähän lienee tuon letkun oikia nimitys?

Mullakin samalla lailla halkeillut nuo letkut... Siinä on varaosanumero painettuna letkuun jolla löytyy mersun merkkiliikkeestä oikeat uudet letkut.

Kuva
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja _Niko »

kävin pikkusen vänkkärin jalkatilaa penkomassa ja tälläinen löytyi. Mikä se on ja mihin sen pitäisi vaikuttaa, kl varaosasta saa ilmeisesti uuden? Sisällä kolisee kuin siellä olisi hiekkaa ja yksi pinni on poikki.

Kuva

jotain olen saanut aikaiseksikin, tulpat ja bensan suodatin vaihdettu, pohja tutkittu; löytyi vain kaksi sormen mentävää reikää. Nekin olivat vanhojen paikkojen vieressä, eli huonosti hitsailtu.
Pakoputken kiinnikkeen sain myös hoidettua, ei auttanut muu kuin hioa vingulla tapit pois ja sitten sai jämät lyötyä sisään ja uutta pulttia tilalle. Samassa totesin että, putkea on turailtu ihan tosissaan joskus. Ilmeisesti joskus ajettu kiinni johonkin ja taittunut yhdestä taitoksesta, väleihin on laitettu erinnäisiä pätkiä putkea jolloin putki on nyt hyvin huonosti istuva jostain kohti liian takana ja jostain liian edessä.

Paljonkohan maksaisi teettää ruostumattomasta, taikka rosterista kerääjästä alkaen uusi putki loppuun asti, kahdella vaimentimella?
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

Rosterirännejä mm. tuolla: http://www.eurostainless.fi/
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja _Niko »

Ompahan olluna kiirettä, paljon ei ole ehtinyt tekemään mitään, mutta jotakin kumminkin. Kajareiden piuhat vetelin uudestaan takakonttiin, edelliset oli vetäisty tavallisella nelinapaisella sähköjohdolla, ja eri mielenkiintoisesti sekin... No uutta piuhaa kouruja pitkin tilalle ja hyvää tulee. Mesestä alkaa löytyä projektin alkua siihen malliin että kohta alkaa hirvittää, eipähän tule aika pitkäksi.

Eikö kukaan osaa sanoa mikä tuo edellisessä viestissä olevassa kuvassa oleva möhkäle on?

MItes kossussa on toteutettu venttiili hommat? Onko hydraulista mekaanista vai jotain muuta? tuntuu että koneesta kuuluu jonkunnäköistä säksätystä joillain kierrosalueilla, ja käynnistäessä moottori viileänä vähän rominaa.

Entäs jakopään ketju onko yksi, vaiko kaksirivinen jakoketju? kaksi rivistä tuskin tarvitsee vaihtaa, mutta yksirivinen on kai suotavaa?
S211 270CDI -04
Tojota langgruiser

Oispa mullakin aamuisin pussit tyhjänä.
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja _Niko »

Niin ja mistäs lähen ettimään vikaa kun tuntuu ny ny NY nykivän niin saatanasti kylmänä tyo meesu? Imuvuotoja? Yhden huohotin letkun jo vaihdoin, se tuskin vaikutti ny ny nykimiseen yhtään.
S211 270CDI -04
Tojota langgruiser

Oispa mullakin aamuisin pussit tyhjänä.
Avatar
Swataia
Viestit: 215
Liittynyt: 03.9.2007 22:59
Paikkakunta: Hamina

Viesti Kirjoittaja Swataia »

oisko tuolla boksilla tekemistä esim sähkölasien kanssa? ota irti ja avaa kansi.. pitäs lähtä helposti irti varmaan jos on yhtään samanlainen ku penkinlämppärien ohjausboksi takapenkin alla. veikkaan että tuolla on releitä sisällä joten hiekat ois ehkä hyvä poistaa :wink:

yleensähän pystyy veikkaamaan mikä rasia on kyseessä kun kokeilee kaikkia mahdollisia kytkimiä ja seuraa vaikkapa liittimeltä lähtevää johtoa että minne se menee... :roll:
Kuva
- 190E 2.0 -90
- W123 280E -81

-Savun hälvettyä tarkistamme kytkennän!
Avatar
_Niko
Viestit: 285
Liittynyt: 08.3.2007 22:08
Paikkakunta: Hellsinki

Viesti Kirjoittaja _Niko »

Mites on, kun öljympaineet on kokoajan, niin tyhjäkäynnillä, kuin ajossakin tapissa, eli 3baarin kohalla? Ei ole vika oljynpaineanturista, koska sen vaihdoin öljynvaihdonyhteydessä. kun auton lyö tulille mittari nousee muutamassa sekunnissa tappiin, eli mittari nousee vastu kun käynnistää, ei nouse kun virrat ovat päällä!
S211 270CDI -04
Tojota langgruiser

Oispa mullakin aamuisin pussit tyhjänä.
Avatar
jovihava
Vanha Jäärä <br> Pimppaaja
Viestit: 7412
Liittynyt: 31.3.2007 23:22
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja jovihava »

_Niko kirjoitti:Öljynlauhduttimen asennus ei tunnu kovin alkuperäiseltä, liekö näissä ollut edes sellaista vakiona?
En tiedä onko ollut, mutta sen tiedän että tarvikesyyläreissä ei välttämättä ole tarvittavia kiinnikkeitä lauharille, eli se alkuperäinen lauhari on saatettu joutua patentoimaan kiinni syylärinvaihdon yhteydessä.
® Mesen linttaklubi
-Kuluttaa muttei kulje
Avatar
tpk_83
Viestit: 63
Liittynyt: 06.11.2006 21:49
Paikkakunta: kajjjaani

Viesti Kirjoittaja tpk_83 »

_Niko kirjoitti:Mites on, kun öljympaineet on kokoajan, niin tyhjäkäynnillä, kuin ajossakin tapissa, eli 3baarin kohalla? Ei ole vika oljynpaineanturista, koska sen vaihdoin öljynvaihdonyhteydessä. kun auton lyö tulille mittari nousee muutamassa sekunnissa tappiin, eli mittari nousee vastu kun käynnistää, ei nouse kun virrat ovat päällä!
Samanlailla mullaki tuo mittari pelittää..
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W201”