Ja sitten kohti Puttgardenia ja lauttajonossa aikanaan.

- Puttgarden.jpg (303.03 KiB) Katsottu 56 kertaa
Näitä tarkastuksiakin sitä on nykyään, ei tarvinnut pysähtyä meidän (samoin kävi muuten Saksa - Itävalta -rajalla pikkutiellä, sen verran että ikkunaa ehti vähän aukaista niin sai jatkaa matkaa).

- Rajatark.jpg (238.07 KiB) Katsottu 56 kertaa
Oltiin Malmöstä varattu rantahotelli, oli sopiva päivämatka Erfurtista. Reilu 500 m ennen hotellia liikennevaloissa seistessä syttyi yhtäkkiä latauksen merkkivalo -mitäs prklttä??? Käännyttiin valoista ja ohjauskin oli TODELLA raskas, sentään jaksoi kääntää ja ei muuta kuin hätäpäissään ajeltiin hotellille se muutama minuutti, vaimo meni katstomaan onko parkkipaikkaa pihalla ja tullessa sanoo, että keulasta roikkuu jotain...no näppärimmät ovat tietysti jo päätelleet, että hihnahan se meni poikki, josta syystä robleemat. Onneksi ei ehtinyt keittää, toki käänsin lämmöt täysille ja ilmakin oli viileä vettä sadellessa. Parkkipaikkoja ei ollut, mutta huomattiin kadun päässä kääntöpaikka ja ajoin siihen parkkiin (sakkohan sieltä aikanaan tuli).

- Remont.jpg (292.57 KiB) Katsottu 56 kertaa
Tarkempaa tutkintaa, remmi tosiaan irtaallaan, ei poikki, mutta puoleen väliin rispaantunut. Ja syypääkin selvisi kun vähän tonki: hihnankiristimen rulla oli antautunut, se mulisi lopulta maahan kun sitä vähän väänteli. Ei ihan puolta miljoona kestänyt mokoma
Muistin että kiristin oli varaosana mukana, mutta eipä se sisältänyt tuota rullaa. Huhhuh, mitäs nyt? Vaimo oli tällä välin käynyt kuittaamassa respassa ja mentiin huoneeseen miettimään. Auto jäi niille sijoilleen, lappu vielä laitettiin tuulilasiin, että "Sönder"

- Sakkopaikka.jpg (321.1 KiB) Katsottu 56 kertaa
Sekavissa tunnelmissa käytiin parin sadan metrin päässä kaupassa ja koitettiin rentoutua; sotasuunnitelmana katsoin lähimmän autokorjaamon, jonne huomisaamuna käveltäisiin, n. 15 min matka.
Kyseessä oli KIA -korjaamo, jossa vahvasti skåånea puhuvan miehen kanssa selviteltiin asiaa. Hän meinasi, että voi tilata rullan, tulee kahden tunnin päästä! Tultiin sitten uudestaan hotellilla käynnin jälkeen paikalle, tietysti rulla oli väärä. Siinä sitten ihmeteltiin, että mistäs löytyisi osa, ukko käski meidän mennä paikalliseen Mersuliikkeeseen (Hedin Bil), joten katsottiin osoite, tilasin taksin ja n. 20 min päästä perillä (matkalla tutkin osan saatavuutta autodocista, jos vaikka joutuisi hotellille tilaamaan jos muu ei auta...). Tosin ko. liiketila olikin väärä, oikea sijaitsi vielä 20 min kävelymatkan päässä...sitte talsittiin taas ja lopulta esittäydyttiin oikeassa aulassa. Vastaanottajamies käski odottamaan, tarjosi kaffet automaatista ja aikanaan tuli asiaamme hoitamaan määrätty hlö paikalle. Kuunteli turinat, ja meni konttuuriinsa tutkimaan osan saatavuutta. Tuli takaisin ja mongersi skåånella, että kaksi päivää menisi...vääneltiin siinä naamojamme ja yritettiin bambisilmillä nopeuttaa hommaa, niinpä hää lähti vielä takaisin, ja tulee hetken päästä sanomaan, että olis tuttu töissä yhdessä varaosaliikkeessä, saisivat osan huomiseksi! Pyydettiin häntä se tilaamaan, kun osaa ruotsia hieman paremmin kuin me, ja niin tapahtuikin. Vuolaasti kiitellen poistuimme.
Hieman huojentunein mielin mentiin taksilla hotellille, saatiin sama huone seuraavaksikin yöksi ja eipä muuta tekemistä ollut kuin lähteä Malmöötä katsomaan, kait siellä jotain nähtävää on? No olihan siellä jotain, kerrostaloa ja linnaa ja syömistä löydettiin, 24-h bussilipulla pörrättiin. Ihan kiva pvä, vaikka eihän sitä sillä tavalla kunnollista lomatunnelmaa ollutkaan sattuneesta syystä.

- Turning torso.jpg (318.91 KiB) Katsottu 56 kertaa

- Mat.jpg (459.37 KiB) Katsottu 56 kertaa

- Linna Malmö.jpg (323.57 KiB) Katsottu 56 kertaa
Yöt meni miten meni remonttia ja tilannetta pohtiessa. Noh, aamulla sitten julkisilla mainittua varaosapuljua kohti, 45 min päästä bussin vaihdolla perillä:

- AE.jpg (113.56 KiB) Katsottu 56 kertaa
Ja totta mooses, siellähän rulla meitä odotti, aikamoinen helpotus! Äkkiä samaa reittiä takaisin ja rullaa paikoillen ähertämään:

- Remont1.jpg (352.5 KiB) Katsottu 56 kertaa
Sinnehän se asettui, piti vain vesiletkuja irroitella, että pääsi kunnolla touhuamaan, onneksi oli tuo ritilä vieressä, minne nesteet valui

. Mukana oli valmista nestettä muutama litra, vettä piti laittaa lisäksi. Muttamutta: loosterissa ollut uusi hihna olikin liian pitkä, olin tilannut ilmapumpulliseen autoon remmin
Eikun takaisin rullan myyneeseen liikkeeseen, hohhoijaa, mitähän tästä tulee, taasko yksi päivä odottelua lisää...kädet mustana tiskille tiedustelemaan vienosti, että löytyiskös hihnakin (esittelin kännystä sopivan mittaista vaihtoehtoa ja olipa risa hihankin mukana, jota mittailtiin). Näyttää löytyvän, tiskin takana ollut naismyyjä sanoi, hänpä tilaa, tulee puolen tunnin päästä taloon

Tämä se on sitä palvelua, sanon minä! Odottelin paikan päällä ulkosalla auringonpaisteessa, sain hihnan ja sitten taksilla kiireen vilkkaa hotellille.
Remmi paikoilleen ja sitten jäi Malmö taakse, ei olis uskonut. Vähän oli jännää ajella aluksi, että kestääkö paikat, mutta pikkuhiljaa palutui luotto autoon. Lopulta ajettiin sitten Gävleen hotellille, jossa odotti alakerrassa oikein sauna ja uima-allas. Rauhallinen sijainti, perusaamupala.

- Scandic Gävle.jpg (466.73 KiB) Katsottu 56 kertaa
Huomattiin tavaroita purkaessa, että Malmössä näemmä takapenkki räjähti melkoisesti, kun piti osia / työkaluja kaivella

- Takapenkki.jpg (102.25 KiB) Katsottu 56 kertaa
Sitten olikin enää kotimatka jälellä:

- Kotimatka.jpg (269.79 KiB) Katsottu 56 kertaa
Hieman sekavissa tunnelmissa kotiin, 6648 km tuli matkaa. Vaimo meinas, että hällä on puolet aivoista vielä Malmössä ja pitäisikö tuo Möhkö panna eläkkeelle (ei pystynyt edes kuvia katsomaan aluksi reissusta)...monta päivää siinä meni toipuessa, mutta kyllähän tämä taas kerran oli hieno reissu, varmaan paranee kun saa vielä etäisyyttä Malmöön tapahtumiin.